Venäjän kenttälinnoitukset Suomessa ensimmäisen maailmansodan aikana muodostivat osan Pietarin turvallisuusjärjestelyjä ensimmäisen maailmansodan aikana. Venäjä oli vuonna 1905 Japania vastaan käymässään sodassa menettänyt lähes koko laivastonsa. Venäjän ja Saksan välisen tilanteen kiristyttyä venäläiset pelkäsivät saksalaisten maihinnousua ja hyökkäystä Suomen kautta Pietariin. Sen tuloksena he päättivät korvata Itämeren puuttuvan laivaston maalinnoitteilla, joiden rakentaminen aloitettiin vuonna 1914 eri puolelle Suomea puolustuksellisesti edullisiin maastokohtiin ja tienristeyksiin. Linnoitustöitä jatkettiin yleisesti Venäjän maaliskuun vallankumoukseen 1917 saakka, idässä vielä helmikuuhun 1918.

Kenttälinnoitukset eivät muodostaneet mitään katkeamatonta linjaa, mutta käytännössä liikennesolmujen kohdalle rakennetut varustukset voidaan jakaa kolmeen Suomen halki kulkevaan puolustuslinjaa. Tarkoituksena oli viivyttää vihollista niin kauan, että Pietarin sotilaspiiristä olisi kyetty kokoamaan riittävän suuri määrä joukkoja vastaamaan hyökkäykseen. Kolmas puolustuslinja Viipurin tasalla oli ns. varustettu takaraja, johon Pietaria puolustavan armeijan oli viimeistään kyettävä pysäyttämään vihollisen eteneminen.

Mäntyharjun linnoitteet ovat osa toisen puolustuslinjan läntistä haaraa. Linja sai alkunsa Enosta ja kulkee Joensuun, Savonlinnan ja Mikkelin halki, josta se jakautui läntiseen Mäntyharjun kautta Elimäelle ja Kotkaan kulkevaan linjaan sekä itäisempään Ristiinan-Savitaipaleen-Luumäen-Ylämaan-Säkkijärven linjaan.

Linnoitustyöt suunnitteli Pietarin insinöörihallinto. Itse töitä johtivat paikalliskomiteat Venäjän armeijan sotilasinsinöörien ja upseerien johdolla kullakin linnoitustyömaalla. Linnoituslaitteet rakennettiin hajautetun järjestelmän mukaisesti. Useilla alueilla rakenteet olivat vain maahan kaivettuja tai kallioon louhittuja hautoja, tuliasemia sekä suojahuoneita, joiden tukimateriaalina käytettiin hirsiä. Mittakaavaltaan linnoitustyömaa olivat merkittäviä, suorastaan valtavia, työmaita. Kaikkiaan linnoitustöihin arvellaan osallistuneen Suomessa n. 100 000 henkeä.

Linnoitusten rakentamisesta vastasivat aluksi venäläiset työkomennuskunnat ja sotavangit. I maailmansodan aiheuttaman laman vuoksi niitä jatkettiin paikallisin voimin työllisyystöinä, joista maksettiin suhteellisen hyvin. Suomalaiset miehet eivät olleet asevelvollisia Venäjän armeijassa, joten linnoitustöihin ja sotateollisuuteen saatiin kohtalaisen hyvin työvoimaa. Työt tarjosivat maaseudun tilattomalle väestölle hyvän toimeentulolisän. Työvoimaa ja hevosia sekä työkaluja otettiin myös pakko-otoilla työmaille, eikä maksettu korvaus yleensä tyydyttänyt paikallisia talollisia. Töihin osallistuneet venäläiset sotilaat majoittuivat mm. Salmelaan, nuorisoseurantalolle ja Kirkonkylän koululle.

Vaikka linnoituksia rakennettiin arviolta useita satoja 82 kunnan alueella, eivät ne koskaan levinneet laajaan tietoisuuteen vuoden 1914 sotasensuuri-asetuksen vuoksi.

Pitäjän alueelle majoittuneet työntekijät, niin suomalaiset kuin venäläisetkin, aiheuttivat runsaasti järjestyshäiriöitä. Erityinen ongelma oli alkoholin runsas kulutus. Töiden päätyttyä keväällä 1917 osa sotilaista ja työläisistä jäi työttöminä pitäjän alueelle. Heidän läsnäolonsa pahensi kiihtyvää työttömyyttä ja kiristyvää tunnelmaa eri yhteiskuntaluokkien välillä. Seuraavana vuonna Etelä-Savon kiivaimmat taistelut sisällissodan aikana käytiinkin Mäntyharjussa. Osapuolten välinen rintama kulki pitäjän halki lähes koko sodan ajan.

Linnoitusten rakentamisessa hyödynnettiin I maailmansodasta saatuja kokemuksia. Ne rakennettiin jalkaväen puolustusasemiksi, joihin liitettiin M/09 Maxim-konekivääripesäkkeitä (plintaaseja) sekä hajautettuja tykistön asemia. Varustuksia rakennettaessa huomioitiin ja hyödynnettiin tarkoin maaston muodot. Linnoituksiin kuuluu yleensä taistelu -ja yhdyshautoja, konekivääripesäkkeitä ammusvarastoineen, tykkiasemia ja kivettyjä tykkiteitä, luolia ja ammusvarastoja sekä miehistösuojia. Varustukset rakennettiin yleensä mäkien ja kukkuloiden päälle joko kaivaen tai kallioon louhien ja viimeisteltiin betonilla ja puurakenteilla. Varustuksia ympäröivä metsä hakattiin laajalti ja niitä kiersivät piikkilankaesteet. Itse vallien seinämät oli vahvistettu hirsillä. Lisäksi osa erityisesti pelloilla kulkevista yhdyskäytävistä oli katettuja hirsillä ja turpeella. Vuoden 1918 jälkeen osa hirsistä purettiin rakennustarpeiksi ja osa lahosi paikalleen.

Mäntyharjussa on linnoituksia yhdeksässä eri kohteessa: Taipaleenlahti, Survaanniemi, Vuoriniemi, Asemakylä (Kiepinsalmi, Lustila, Pappilanniemi, Teerniemi ja Lankaniemi), Pyhäkoski, Miekankoski, Juolasvesi-Siikanen, Siikamäki ja Nurmaa. Pappilanniemellä on arviolta 400 metriä taistelu- ja yhdyshautaa sekä miehistösuojan paikka suon pohjoispuolella rinteessä (kooltaan 30×15 metriä, syvyys 5 metriä). Teerniemessä on lisäksi n. 300 metriä yhdyshautaa, konekivääripesäkkeitä kallion päällä ja miehistönsuoja kallion kupeessa. Lankaniemeen rakennettiin n. 400 metriä osin keskeneräistä taistelu- ja yhdyshautaa ja louhittiin miehistönsuoja lounaisrinteeseen.

Kenttälinnoitukset unohtuivat nopeasti sotien jälkeen metsiin. Nykyään useat kunnat ovat innostuneet raivaamaan ja kunnostamaan alueellansa olevia linnoituksia ja järjestäneet niille myös opasteita. Kaikki ensimmäisen maailmansodan aikana Suomeen rakennetut linnoitukset lasketaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi ja niitä suojelee muinaismuistolaki. Linnoituksia ei saa peittää tai hävittää eikä niihin saa kajota ilman Museoviraston lupaa.

Lisätietoja:

Historiallisen ajan puolustusvarustuksia Etelä-Savossa. Mikkelin läänin liitto 11/1993.
Noviisikillan internet-sivut Helsingin alueen maa- ja merilinnoituksista ensimmäisen maailmansodan aikana: http://www.novision.fi/viapori/kentta.htm

Anne

P.S. Sanojen ”juoksuhauta”, ”yhdyshauta” ja ”taisteluhauta” käyttö on jo pitkään askarruttanut minua. Työskennellessäni aikoinaan Virolahden Bunkkerimuseossa minua opastettiin käyttämään termiä juoksuhauta vain ensimmäisen maailmansodan aikaisista linnoitteista. Yhdys- ja taisteluhaudat ovat esi-isästään poiketen matalampia, niissä liikutaan kumarassa, eikä niissä asuta Länsirintaman juoksuhautojen tapaan jopa vuosikausia. Yhdys- ja taisteluhautojen läheisyyteen rakennettiin erillisiä miehistönsuojia, korsuja, asumista varten ja varastoiksi. Taisteluhaudat ovat yleensä poikittain vihollisen oletettuun tulosuuntaan nähden. Niissä on konekivääreille tms. aseille tarkoitettuja pesäkkeitä. Taisteluhaudat on yhdistetty majoitustiloihin yhdyshaudoilla, jotka ovat pääsääntöisesti poispäin vihollisen oletetusta tulosuunnasta.  Selvä, helppoa. Mutta silti selkeyttä en tähän termiviidakkoon koe saaneeni. Lieneekö sitä edes olemassa?