Lapsuuden kirkkomatkat – muisteluilta museolla

Viime tiistaina kokoonnuimme kauniissa kesäillassa Iso-Pappilan saliin kuulemaan kuntalaisten muistoja lapsuutensa kirkkomatkoista. Muistoilta liittyi Erkki Karjalaisen ansiokkaasti keräämiin haastatteluihin ja tämän vuoden kesänäyttelyyn ”Kirkko keskellä kylää”. Näyttelyssä keskityimme hieman vanhempaan aikaan ja kirkkoveneillä tehtyihin matkoihin, joten illan isäntänä toimineen Karjalaisen keräämät muistot jatkoivat sujuvasti teemaa lähemmäksi nykypäivää. Muistelijoina lapsuuden kokemuksiaan meille jakoivat Kerttu Mörsky, Aarre Lyytikäinen, Reino Honkanen ja Veikko Honkanen.

veikko-honkanen-aarre-lyytikainen-kerttu-morsky-ja-reino-honkanen-muistelivat-lapsuutensa-kirkkomatkoja-jolloin-kulkuset-kil-1
Veikko Honkanen, Aarre Lyytikäinen, Kerttu Mörsky ja Reino Honkanen. Kuva: Arja Rantala

Illan aloitti kulttuurisihteeri Anu Yli-Pykyn tervetulosanojen jälkeen Veikko Honkanen, joka muistutti paikallaolijoita Mäntyharjun kirkon sijainnista vesireittien keskellä. Kirkon paikka valittiin aikoinaan niin, että mahdollisimman monella oli mahdollisuus tulla kirkkoon vettä pitkin. Ainoastaan Mynttilän suunta jäi ”vedettömäksi”.

Omien muistikuvien mukaan Honkasen varhaisimmat kirkkomatkat taittuivat hevoskyydissä, myöhemmin matkaan päästiin ensin kuorma-autolla ja myöhemmin henkilöautolla. Erityisesti lapsen mieleen jäivät joulukirkkomatkojen kulkuset, jotka iloisen äänensä lisäksi saattoivat toimia varoituksena jalankulkijoille vilkkailla kirkkoteillä. Erityisesti Honkasen mieleen jäi eräs paluumatka, jolloin lasten kesken syntyi reessä lämpimien vällyjen alla pientä kahakkaa. Kuskinpukilla istunut isä komensi Veikon taakse jalaksille seisomaan ja poika teki työtä käskettyä. Mutta jalakset olivat kirpeässä talvi-ilmassa kostuneet ja jäätyneet, eivätkä Veikon jalat pitäneet vaan luiskahtivat maahan. Siitäkös siihen asti laiskaksi luultu tamma innostui ja lähti reippaaseen vauhtiin. Joulukulkusten metelin alta ei kuskina toiminut isä kuullut Veikon pyyntöä pysähtyä ja niin poika sinnitteli matkassa jalat maata laahaten. Vasta ylämäki hiljensi tamman vauhdin niin, että Veikko sai äänensä kuuluville. Tamman villiintymisen syyksi Honkanen arveli maassa laahautuvien kenkien aiheuttaman kahinan, lieneekö muistuttanut tammaa käärmeistä tai muista välteltävistä luontokappaleista?

Myöhemmin Honkanen muistaa kirkkomatkoja taitetun ainakin Salmelan Jaakon piikkinokkamossella, Kalervo Paakkalan amerikkalaisvalmisteisella autolla, Väinö Tuukkasen kuorma-autolla ja Aarne Vilanderin ja Tauno Pyykkäsen henkilöautoilla. Autot lienivät olleen muidenkin pitäjäläisten menopeleinä, sillä nimet ja autot muistuivat myös yleisön mieleen.

Illan vanhin muistelija Reino Honkanen muisti viimeisten isojen kirkkoveneiden lähteneen kirkkomatkalle Ryönän rannasta vuonna 1928 tai 1929. Pienemmät veneet liikennöivät vielä senkin jälkeen, joten vesireitit pysyivät käytössä. Vesitietä Ryönästä on kirkolle matkaa noin 8 km, mutta maanteitse kaksinkertainen matka. Toivolan kylän lähistöllä sijaitsi neljä säätyläiskotia ja Ryönän rannasta kasvoi heidän tuomansa varallisuuden ja sijaintinsa ansiosta yksi Mäntyharjun vilkkaimpia kirkkorantoja. Ryönän rantaan tultiin kaukaakin hevosilla tai jalkapatikassa. Hevoset jäivät sidottuina rehupusiin tai heinien kanssa rantaan odottelemaan kirkkokansaa palaavaksi. Vesireitti vaihteli vesitilanteen mukaan: vähävetisenä aikana kuljettiin kirkkovenekanavaa pitkin Anttilan yli, veden noustua soudettiin Salmelan kautta. Venematkalla soutajia vaihdettiin Pyhäveden Muuttosaaressa.

Vesireittejä hyödynnettiin myös jään aikaan, mutta nopeudella saattoi myös olla vaaransa. Honkanen muistaa erään sunnuntaisen kyläilyreissun kanttori Seppälän luokse, jolloin hevonen eksyi tieltä lumipyryssä. Suurinpiirtein suntio Häkkäsen talon kohdalla hevonen upposikin vatsaansa myöten järveen. Onneksi reki piti hyvin vettä ja tavarat ja ihmiset pääsivät turvaan. Hevonenkin saatiin jollain konstilla vedestä pois, mutta keinoa ei Honkanen enää muista.

Honkanen muistelee kirkossa käymisen olleen liki kansalaisvelvollisuus, joka tehtiin omasta halusta riippumatta. Saarnat olivat molempien Honkasten muisteluissa pitkiä ja jumalanpalvelus saattoi kestää kolmatta tuntia. Kuitenkin kirkossakäynnin sosiaalinen puoli oli usein uskonnollista merkittävämpi, varsinkin kesäaikaan kirkonmäelle saapui paljon ihmisiä joka puolelta pitäjää.

Karjalaisen ja Honkasen yhteismuisteluista kävi myös ilmi, että kirkkomatkat antoivat runsaasti aihetta paikannimille. Aiemmin mainitun Muuttosaaren lisäksi Ryönän lähistöltä tunnetaan Akkasaari, josta kerrotaan seuraavaa tarinaa: aviopari oli lähtenyt kirkkomatkalla, mutta pian matkan alussa heidän välilleen puhkesi riita. Sanakopu yltyi niin kipakaksi, että suotajana toiminut mies työlääntyi ja kippasi vaimonsa järvessä olevalle pienelle saaripahaselle. Aviomies souti vaimotta kirkkoon ja kuunteli palveluksen. Paluumatkalla mies pysäytti saaren viereen ja sopuisaksi muuttunut vaimo kiipesi kyytiin. Ja niin sai saari nimensä.

Karjalaisen mukaan kirkkomatkamuistojen kerääminen ja keskusteluiden tallentaminen saivat alkunsa Kerttu Mörskyn kanssa käydyistä keskusteluista. Mörskyn muistoissa liikuttiin erityisesti jalan ja soutajan avustuksella. Talviaikaan ihmiset pakkautuivat kirkon kaminoiden lähelle pakkasta pakoon ja lähimmäksi päässeille saattoi saarnan kestäessä tulla suorastaan hiki. Kesäisin kirkkomatkat taittuivat pääosin kävellen. Aamulla lähdettiin liikkeelle puoli seitsemän aikaan kumitossut toisessa kainalossa ja eväspussi toisessa. Matkaan lähdettiin pari kertaa kesässä ja reitti kulki lehmänpolkuja pitkin peltojen ja niittyjen halki Ylä-Nikasen rantaan. Rannassa noustiin veneeseen, jolla soudettiin Töpön rantaan. Töpön rannassa pistettiin kengät jalkaan ja käveltiin kirkkokivelle asti. Joskus päästiin professori Ruuthin huvilalle ja sieltä moottoriveneellä Töpön rannasta kirkkokivelle. Kirkkokiveltä jatkettiin Soututorpalle ja sieltä mies lähti soutamaan kirkkoväkeä kirkkorantaan.

– Kotkan satamassa työskennelleen isän kotona ollessa kirkkomatkat kävivät sukkelasti omilla heinäkärryillä. Kärryn matalien laitojen päälle laitettiin lautoja ja lautojen päälle huopa. Isommat lapset istuivat reunoilla ja pienet keskellä. Toisella kertaa kirkkoon oli lähdetty isän ja kummisedän kanssa kummisedän hienoilla ”resorikärryillä”. Kuskina toiminut isä jäi laittamaan hevosen kiinni ja jäi kirkkoon tullessaan istumaan kauemmaksi sivulle. Mörsky ja kummisetä istuivat keskikäytävän vieressä edessä ja pienen tytön hätä oli kova kun kolehtia ryhdyttiin kuuluttamaan, sillä häneltä puuttuivat kolikot kolehtia varten. Nopeasti kolehtia kerättäessä tytär juoksi isänsä luokse rahaa hakemaan. Takaisin palatessa kummisetä puuskahti ehkä hieman nolostuneena: ”Olisihan minäkin sinulle rahaa antanut!”

Illan viimeinen muistelija Aarre Lyytikäinen muisteli sekä omia että isänsä kertomia juttuja Lyytikkälän kylästä 1900-luvun alkupuolelta. Lyytikkälän rantaan tultiin kaukaisemmista mökeistä metsäpolkuja pitkin, sillä tie saatiin alueelle vasta suhteellisen myöhään. Kirkkotie kulki mm. Myyryläisen kaupan ohi, joka avasi usein ovensa myös sunnuntaina kirkkomatkalaisia varten. Kirkkomatkalla oli mahdollista toimittaa siis hengellisen puolen lisäksi myös maallisempia asioita. Reissuun saatettiin lähteä jo lauantaina, jolloin yövyttiin pitäjäntuvassa kirkon vieressä. Hauskana sattumuksena Lyytikäinen muistaa tarinan kirkonmenojen aikana kirkonpenkille nukahtaneestä isännästä, joka nukkui sikeästi myös sukulaisten metakan ja hädän läpi kun hänen huomattiin jääneen kirkkoon lukkojen taakse palveluksen loputtua. Veneillä tehdyillä kirkkomatkoilla rantauduttiin usein eri paikkoihin mm. Kiepin salmelle ja Niemelän rantaan. Lyytikäinen mukaan rantautumispaikan määräsi ensisijaisesti soutajan tahto, mutta esimerkiksi Kiepissä sijaitseva Pikkaraisen kauppa veti varmasti väkeä puoleensa. Kelitkin vaikuttivat reitin valintaan, mutta vähemmän kuin voisi kuvitella. Myrskyjä tai ukkosta saatettiin joutua pakoon lähitaloihin tai iso aallokko väistää luovimalla ja pidemmällä soutumatkalla.

museotutkija-anne-narhi-naytti-kuvia-seisomassa-anu-yli-pyky-ja-erkki-karjalainen
Kuva: Arja Rantala
museoilta
Puhumassa oikealla Veikko Honkanen, Erkki Karjalainen seuraa vieressä ja allekirjoittanut kirjaa.

Sihteerinä ja kirjurina toiminut Anne, joka ottaa vastuun erityisesti nimistössä esiintyvistä virheistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s