Salmela, eli entiset savon ja karjalaisten pitäjäntuvat, on seissyt Kirkonkylän keskellä jo yli sadan vuoden ajan. Rakennus on toiminut eräänlaisena pitäjän hermokeskuksena 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoliväliin. Nykyisin Salmela on tunnettu taidekeskus ja matkailunähtävyys, joka vetää kymmeniä tuhansia vierailijoita vuosittain.

Uuden kirkon valmistuttua vuonna 1822 päätettiin vanhan kirkon hirret hyödyntää uusien pitäjäntupien rakentamisessa. Pitäjäntupia rakennettiin kolme, Savo, Karjala ja Häme, yksi kutakin lääniä varten. Näistä Savon ja Karjalan tuvat yhdistettiin myöhemmin eteisellä yhdeksi suureksi taloksi, joka tunnetaan nykyään nimellä Salmela rakennuspaikkansa mukaan. Niemelä, eli hämäläisten tupa, rakennettiin lännemmäs ns. Niemelän pappilan paikalle. Tupien väliin jäi ahkerasti käytetty kirkkoveneranta. Niemelän rakentaneet ja omistaneet kylät jäivät vuonna 1926 Pertunmaan puolelle ja niin tupa purettiin ja siirrettiin uuden kunnan puolelle.

Majoituspaikka

Pyhäpäivät ja erityisesti ehtoollispyhät keräsivät runsaasti väkeä Kirkonkylään ja kirkonmäelle. Pitäjäntuvat rakennettiin sekä maja- ja levähdyspaikaksi kirkkokansalle että epäviralliseksi kirkkoherranvirastoksi ja pieniä kirkollisia toimituksia, kuten kasteita, varten. Myöhemmin pitäjäntuvissa toimi mm. seurakunnan lainakirjasto ja kestittiin hautajaisväkeä.

Salmela oli 1890-luvulla yksikerroksinen maalaamaton hirsirakennus, jonka keskiosasta maantien puolelta saavuttiin katoksellisen kaksoisoven kautta tilavaan eteiseen. Eteisen perällä oli ns. pappien kammari, jossa papit ja kanttori säilyttivät päällysvaatteitaan, joivat kahvia ja oleskelivat hautajaisten ja kokousten väliajoilla ja usein myös ennen kirkonmenoja. Rakennuksen kummassakin päässä oli suuri pitäjäntupa, johon eteisestä päästiin korkean kynnyksen kautta. Länsipäädyssä oli savolaisten ja itäpäässä Viipurin alueen kylien tupa. Tupien seinänviertä kiersivät penkit, joille matkalaiset saattoivat käydä lepäämään. Suuri pöytä ja penkit sijaitsivat maantien puoleisessa peränurkassa ja suuri uuni vastakkaisessa nurkassa.

Savolaisten puolta kutsuttiin tavallisesti Huoposen puoleksi ja Viipurin puolta Piiraan puoleksi tupien hoitajien mukaan. Tupien lämmittäjille ja ”talonmiehille” oli rakennettu asunnot saunoineen. Näissä asunnoissa yöpyi runsaasti muutakin asunnotonta väkeä. Pitäjäntupien välinen kirkkoveneranta oli aikalaislähteiden mukaan täynnä kaikenlaista rojua. Erilliset Savon ja Viipurin tuparahastot yhdistettiin vasta vuonna 1913 ja rakennusten hoito siirtyi maakuntien mukaan jaetuilta kyliltä kunnanhallitukselle.

Sotilaiden hallussa

Venäläisten linnoitustöiden aikaan venäläinen sotaväki otti haltuunsa Salmelan, nuorisoseurantalon ja kansakoulun. Irtolaisia, työttömiä ja asunnottomia, venäläisiä sotilaita jäi Salmelaan vielä töiden päätyttyä keväällä 1917. Viimeiset sotilaat lähtivät vasta syksyllä. Salmelan alueella vaihdettiin myös laukauksia sisällisodan aikana helmikuussa 1918. Punaiset joukot olivat vetäneet ketjun Pappilanniemestä Salmelan kautta ja kirkon ympäri pitkin hautausmaan kiviaitoja. Laukaustenvaihto hiljeni vasta yhdeksän tunnin kuluttua yön pimentyessä.

Kylän sydän

Pitäjäntupa oli vuosikymmeniä epäilemättä yksi koko Mäntyharjun tärkeimmistä taloista. Salmelassa järjestettiin niin hautajaiset kuin rippikoulutkin. Rippilapset, tai nuoret, kerääntyivät juhlapäivänä Salmelaan, josta juhlallisessa kulkueessa jatkettiin itse seremoniaa varten kirkkoon. Veronkanto aiheutti vuosittain liki viikon pituiset ”markkinat” kyläläisten kokoontuessa Salmelaan aina sotiin asti maksamaan veronsa niin kunnalle kuin pappilallekin. Myös Mikonpäivän pestuumarkkinat, joilla palkolliset vaihtoivat ja etsivät palveluspaikkaa, jatkuivat vilkkaina aina sotiin asti.

… tarina jatkuu.

Anne Närhi, museon kesäamanuessi