Helteetkö saivat museotonttumme rohkaistumaan?

Tiesittekö, että ennen muinoin tonttuja uskottiin asuvan jokaisessa kodissa, ja vieläpä useita yksilöitä. Ihmiset uskoivat myös, että jokaisella ihmisellä oli henkilökohtainen tonttunsa, joka liikkui aina ihmisen mukana. Myös kaikilla esineillä ja asioilla uskottiin olevan oma henki tai tonttu. Tunnetuimpia ovat ehkä saunatonttu, riihitonttu, navettatonttu ja joulutonttu. Myös metsässä uskottiin asuvaan maahisia ja mennikäisiä.

Olimme jo kesän aikana ehtineet täällä museolla huolestua, että eihän meidän museotontullemme ole sattunut mitään, niin harvoin sitä on edes vilaukselta näkynyt. Mahtoivatko sitten sateiset ilmat, vai kenties satunnainen ohikulkeva menninkäinen, vaikuttaa tonttumme ujouteen, sitä emme koskaan saa tietää.

Mutta nyt tonttumme on jostain saanut energiaa ja uskallusta, ehkä jopa enemmän kuin koskaan! Yllätimme hänet eilen juuri ennen museon ovien avaamista huvittelemassa yksikseen Kivinavetan alakerrasta. Ilmeisesti peli oli niin kovin tontun mieleen, että ei se malttanut samantien pinkaista edes piiloon meidät huomattuaan, vaan ehdimme napsaista siitä kuvan! Salamavalon läiskähdyksen jälkeen tonttu kuitenkin katosi, kuin tuhka tuuleen, ja melkein jo säikähdimme sen pelästyneen meitä liikaa.

img_0044

Muiden museotöiden lomassa museotonttu kävi useasti mielessä. Milloin näkisimme sen seuraavan kerran. Jospa se säikähtikin salamaa niin paljon ettei uskaltautuisi enää näkyviin lainkaan.

Riemuksemme kuitenkin jo noin kolmen tunnin päästä tontun pelihetken ikuistamisesta, se istua nökötti päärakennuksessa kiikkutuolissa! Se piteli silmiään kiinni hetken ajan, ilmeisesti aamuiset pelit väsyttivät yhä. Nopeasti nappasimme siitä uuden kuvan, tällä kertaa ilman salamaa. Sen silmät avautuivat samalla hetkellä, kun kamerasta kuului ”naks”. Samassa ikkunasta häikäisi silmiimme erittäin kirkas auringonsäde, joka sai meidät hieraisemaan silmiämme. Häikäisyn hävittyä, tonttu oli jälleen mystisesti kadonnut. Olisiko auringonsäde voinut olla sattumaa?

img_0047

Ja uskokaa tai älkää, tapasimmepa tontun vielä kolmannen kerran saman päivän aikana! Se istui pulpetissa ja ehkäpä sekin muisteli omia koulumuistojaan, sehän kävisi ”Koulumuistoja” näyttelyn aiheeseenkin kuin nenä päähän.

Tai ehkäpä tonttu mietti, että muutaman viikon päästä koululaisten loma alkaa lähentyä loppuaan ja on aika palata koulunpenkille uusien asioiden pariin. Kuinkahan kauan tonttujen koulunkäynti kestää?

img_0048

Vaikka olemmekin perin häkeltyneitä ja iloisia nähdessämme tontun näin monesti saman päivän aikana, pistää se silti miettimään, miten ja miksi hän on nyt näin rohkea?

Naurahdimme vielä ääneen museon sulkeuduttua eilen, kun se ylätti meidät vielä neljännen kerran. Olimme juuri saaneet ovet lukittua ja lähdössä pois, kun omenapuusta vilkutti jokin pieni puna-valkoinen otus. Kameran zoomin avulla ehdimme jälleen saamaan hyvän, ehkä iloisimman tontustamme koskaan otetun kuvan. Jostain tonttumme on nyt selkeästi hyvin onnellinen, harmi, ettemme me syytä taida tulla koskaan kuulemaan…

ps. Tontun nimi säilyköön tekstissä tuntemattomana, tervetuloa museolle ratkaisemaan tontun nimen arvoitus ja yrittämään, josko tekin näkisitte vilauksen hänestä!

img_0050

Jenny Ranta

Kuvat: Nelli Lamponen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s