Tehtailua metsän siimeksessä

Museolla on kerätty talteen teollisuusmuistoja nyt noin vuoden verran. Muistoja on tullut tehtaiden ja teollisuuslaitosten arjesta, teollisuuden tuotteista ynnä muusta. Välillä teollisuus on kuitenkin ymmärretty laajemmin kuin alun perin itse ajattelimme. Sahojen, kenkätehtaiden ja muun teollisuuden lisäksi myös viinan kotipolttoon on nimittäin viitattu teollisuustuotantona ja viinanpolttopaikkoihin tehtaina.

Perinteisessä maaseutuyhteisössä alkoholi kuului olennaisena osana juhliin ja paloviinan eli pontikan keitto arkeen. Vuotuisjuhlissa nautittiin olutta, perhejuhlissa viinaryypyt kuuluivat ohjelmaan, ja kun joku kuoli, otettiin esille sekä ruumislauta että viinakannu. Kun poika päätti lähteä kosimaan, hankki hän puhemiehen lisäksi viinaa.

Viinan kotipoltto kiellettiin vuonna 1865, kun talonpojat käyttivät viranomaisten mielestä liian usein vähän viljansa viinanpolttoon. Kiellon jälkeen virnaomaiset valvoivat viinan tehtailua kuitenkin varsin laimeasti. Vasta raittiusaatteen viriäminen 1880-luvulta alkaen tiukensi suhdetta paloviinaan. Raittiusväen ajamana Suomeen säädettiin 1919 kieltolaki. Kieltolain seurauksena raittiusihmisten, pontikankeittäjien ja poliisien riidat ja yhteenotot kärjistyivät. Väkijuomien välittäminen muuttui järjestelmälliseksi rikollisuudeksi.

Pontikanjuontia. Kuva: Mäntyharjun museo, kuvaaja: Nestor Kurvinen.

Mäntyharjuun perustettiin raittiuslautakunta vuonna 1919. Lautakunnan aktiivisesta toiminnasta huolimatta pontikan valmistus lisääntyi valtavasti. Jo vuonna 1919 tavattiin ainakin viisi tehdasta ja vuonna 1922 paljastettiin Halmeniemeltä tehdasyhtiö, jolla oli palkattua työvoimaa. Viranomaisten ja pontikkatehtailijan kohtaaminen johti yleensä pontikkatehtaan hävitykseen ja valmistusvälineiden takavarikointiin. Tiukka vastakkainasettelu viranomaisten ja viinankeittäjien välillä laimentui vasta kieltolain kumouduttua vuonna 1932.

Tehtaita kuitenkin löytyi Mäntyharjusta melko yleisesti vielä 1950-luvulla. Toiminta oli kannattavaa, vaikka viinan ostaminen laillisin keinoin olikin taas mahdollista. Lähin laillinen alkoholimyymälä kun oli pienen matkan päässä, Mikkelissä.

Eräs teollisuusperintökeräykseen osallistunut muistelija kertoi törmänneensä metsähakkuiden tarkastusreissun yhteydessä 1950-luvulla tehtaaseen jossakin Hirvensalmen rajamailla. Tehdas ei ollu aivan reitin varrella, mutta kun metsän siimeksestä löytyi tuore polku, uteliaisuus voitti. Polun päästä, kahden ison kiven välistä löytynyt tehdas oli niin sanotusti loma-asennossa, mutta kaikesta näki, että tulisijaa oli käytetty ihan viimeaikoina. Myös Väliniemellä muistelija oli törmännyt vastaavaan.

Tarve kotipolttoon ja järjestelmällisempään teollisuustuotantoon väheni, kun Mäntyharjuun saatiin oma Alko. Tarina kertoo, että Alkon perusamiseen paikkakunnalle olisivat vaikuttaneet toisenlaisen teollisuustyön perässä Mäntyharjuun muuttaneet uudisasukkaat. Uusien teollisuusyritysten ja  työntekijöidensä myötä alkoholin kysyntä kasvoi. Heillä ei kenties ollut tarvittavia suhteita paikallisiin pontikkatehtailijoihin ja niinpä laillisen viinan tarve lisääntyi.

Susanna Helminen

Lähteet:

Mäntyharjun 400-vuotisjuhlanäyttelyn tekstit

Mäntyharjun teollisuusperintökeräys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s