Kuka teillä on rompsina?

”Kuka teillä on rompsina?”, kysyttiin 1900-luvun vaihteessa Mäntyharjussa ja sen naapuripitäjissä, kun haluttiin tietää, kuka oli pitäjän nimismies. Vallesmanni- tai nimismiesnimitys muuttui alueella luontevasti paremmin kansan suuhun sopivaksi ”rompsiksi” viranhaltijan sukunimen mukaan. Broms-nimisiä nimismiehiä oli Mäntyharjun lisäksi Ristiinassa, Hirvensalmella, Mikkelin maalaiskunnassa ja Sysmässä.

Mäntyharjun ensimmäinen Broms-niminen nimismies oli Adolf Fredrik Broms, joka toimi pitäjässä vuosina 1849-1884. Bengt Israel Broms hoiti tehtävää isänsä jälkeen vuoteen 1924 saakka. Hänen tilalleen valittiin nimensä suomentanut Aarne Paarma. Maaherra Rosenqvistin kerrotaan valinneen juuri hänet lukuisten hakijoiden joukosta, koska suvun toiveena oli, että virka pysyisi suvussa sata vuotta. Suvun toive toteutui: Aarne Paarma erosi tehtävästään vasta vuonna 1951.

Bromsit vaikuttivat nimismiehen viran ohella pitäjän elämään laajalti myös muuten. He toimivat muun muassa pitäjän makasiinin hoitajina ja olivat perustamassa suojeluskuntaa Mäntyharjuun.

Mäntyharjun vallesmanni Broms virkamatkalla 1890-luvulla. Kuva: Mäntyharjun museo

Lähde: Mäntyharjun museon 400-vuotisnäyttely