Lauantaisella päiväkävelyllä koulun tyhjän jääkentän luona ajatukset yhtäkkiä eksyivät ajattelemaan katoavaa kulttuuriperintömme. Hienolla sileällä jäällä ei ollut ristinsielua! Miksi tämä tyhjä koulun jää vei kulttuurisihteerin vapaapäivänään ajattelemaan liikunnallisia asioita?  Mieleen tuli äänimaisema -kiekon mäsähtely kaukaloon ja luistimien kirskahtelu.  Missä ovat kaikki pipolätkäilijät? Onko pipolätkä jo kadonnutta kansanperintöä?

Entä mitä mahtaa kuulua pipolätkälle omassa kotikylässäni?  Nuoruudessani kotikylän kaukalossa oli sakeasti porukkaa. Koko kylä oli pelaamassa pipolätkää, pojat ja myös tytöt.  Jäältä kuului kotiin asti lämärien mäiske kaukaloon aamusta iltapimeään. Syksyisin pakkasyön jälkeen riennettiin innolla kokeilemaan,  joko luonnonjäät jo kestäisi luistelua.  Talven tulon varma merkki oli kaukaloiden pystytys kentälle.  Lumisateella ensin kolattiin tuntikausia, että saatiin kiekko liikkumaan.

Kevätauringon alkaessa pehmittää jäätä oli lasten suurta huvia oli penkoa kaukalon reunojen lumipenkkoja ja etsiä sinne kadonneita kiekkoja. Kiekkoihin jopa kaiverrettiin omat nimikirjaimet, että ne saataisiin suuremmalla todennäköisyydellä takaisin. No saattaa ehkä vähän nostagia nostaa päätään, mutta kyllä pipolätkä oli suosittu ja myös ylisukupolvinen harrastus ennen.  Isät kelpuutettiin ainakin kolaamaan.  Muistan myös oli vanhat vastaan nuoret pelejäkin.

Jos pipolätkä on katoamassa Mäntyharjusta,  ei  se koko Suomesta ainakaan ole hävinnyt. Pipolätkähän on presidentillinen harrastus.  Aamulehti kertoi, että presidentti Sauli Niinistö oli yllättänyt viime tapaninpäivänä Alvarin ja muut pipokiekkoilijat, ”Kysyin siltä, että tuliks jäbä pelaamaan ja se oli, että jee, jee, hyvä meininki”

Nyt viimein pipolätkästä kulttuuriperintöön.  Euroopan unioni on julistanut  vuoden 2018 euooppalaisen kulttuuriperinnön vuodeksi.  Suomi allekirjoitti neljä vuotta sitten Unescon yleissopimuksen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta.  Tarkotuksena on edistää aineettoman kulttuuriperinnön suojelua ja tehdä ihmisten, yhteisöjen tai ryhmien erilaisia kulttuuriperinteitä näkyväksi. Suomalaiset saivat myös itse äänestä, mitä asioita kuuluisi elävän kulttuuriperinnon listalle.  Sinne kirjattiin ainakin saunominen ja  kynttilän vieminen hautausmaalle jouluna, mutta oliko pipolätkä -en muista. Mutta ehkä pitäisi olla!

Mäntyharjun sivivistyslautakunta on julistanut kulttuuri- ja liikuntaseura-avustukset haettaviksi.  Kulttuurinavustuksissa sivistyslautakunta päätti korostaan tämän vuoden  painopisteenä kulttuuriperintöä – ja mikseipä se voisi olla myös liikuntaseura-avustuksienkin painopiste, vaikka sitä ei avustusäännöissä erikseen mainita. Kulttuuriavustushakija saa siis plussaa, kun hakemuksen perusteluista löytyy  paikallisen kulttuuriperintömme  kehittämiseen, suojeluun tai elvyttämiseen liittyviä elementtejä.

Mitä kulttuuriperintö sitten on? Kulttuuriperinnön teemasivustolta voi lukea, että kulttuuriperintöön kuuluvat  kulttuurimme ilmentymät mm. taide eri muodoissaan, kulttuuriympäristö ja monumentit, tavat, digitaalinen kulttuuri, elinkeinot ja harrastukset. Kulttuuriperintö voi olla kaikkea arkista ja jokapäiväistä elämässämme. Kulttuuriperintö auttaa ihmisiä näkemään sen, mikä heidän arjessaan on tärkeää ja merkityksellistä – itsensä lisäksi myös muille.  Sehän voi olla sitä, kun kylä kokoontuu pelaamaan pipolätkää. Mutta yhtä hyvin kesäiset lavatanssit,  sikakaalin syönti, Hassun Pekon sävellykset, markkinat, kesäteatteri, talkoot, seurat ja kyläjuhlat.  Myös kevätauringosta nauttiminen ja hiihtely jäällä on kulttuuriperintöä aika monelle muullekin mäntyharjulaiselle kuin vain hitaaseen hiihtoon erikoistuneelle Valliinin Juhalle.

P.S. Pipolätkässä saa muuten olla kypärä päässä.

PS.2. Voitaisiin vielä sopia myös, että laturaivo ei kuulu ylläpidettävään ja elvytettävään kulttuuriperintöön.

kunnan kulttuurisihteeri