Mouhun ja Savon radan taisteluista on tullut tänä keväänä kuluneeksi 100 vuotta. Ensi sunnuntaina kaatuneiden muistopäivänä 20.5.2018 vietetään Mouhun muistomerkillä lyhyt Savon radan taistelujen ja sisällissodasta 100 vuotta muisteluhetki. Tilaisuudessa on tarjolla Mouhu-Voikosken Marttojen ja seurakunnan tarjoamat kaatuneiden muistopäivän kirkkokahvit.
Mouhun muistomerkki pystytettiin Mouhulle vuonna 1926 paikkakuntalaisten aloitteesta. Aloituskokouksen koollekutsuja oli Voikosken nuorisoseura. Paikkakuntalaiset toteuttivat muistomerkkiä varten rahankeräyksen, jota varten valtuutettiin tohtori Bertel Palmberg anomaan rahankeräysluvan sisäasianministeriöltä (Karjala 29.3.1926).

Graniittinen muistojärkäle kulki viikossa kaksi kilometriä
Mouhun taistelujen graniittinen muistomerkki tilattiin Hulkonmäen kivilouhimolta. Kalvitsan kyläkirjassa kerrotaan, että patsaskiven kuljetus oli painonsa ja kokonsa ansiosta suuritöinen urakka. Hevonen ei jaksanut vetää muistojärkälettä, joten kivi hilattiin hirsilavetin päälle ja lavettia hinattiin eteenpäin rullapuiden avulla. Hirsiä siirrettiin lavetin eteen sitä mukaan kuin matka eteni. Näin muistomerkki eteni viikossa louhimolta kaksi kilometriä Kalvitsan asemalle. Kalvitsan asemalta muistokivi sai junakyydin Mouhun seisakkeelle.

”Muistoksi Savon rintaman sankarien”
Muistokiven paljastusjuhla järjestettiin sunnuntaina 10.10.1926. Muistojuhlan aamuna satoi rankasti, mutta sää selkeni juhlan koittaessa. Muistokiven paljastusta oli mäntyharjulaisten lisäksi saapunut seuraamaan runsaasti väkeä lähikunnista mm. Mikkelistä, Heinolasta, Kouvolasta ja laajasti ympäri Kymenlaaksoa.
Kymenlaakson vartio -lehti kertoo paljastusjuhlasta seuraavaa: Juhlallisuudet alkoivat suojeluskuntalippujoukkueiden saapumisella. Paljastusjuhlan aluksi veisattiin virsi 152 torvisoittokunnan tahdissa. Kirkkoherra K.V. Petrell piti juhlasaarnan. Varsinaisen paljastuspuheen piti Ernst Rosenqvist, joka palautti mieliin Mouhun taistelujen alkutahdit 3.3.1918 ratkaisuhetkiin saakka. Valistusohjaaja Teuvo Haila lausui ponnekkaasti kirjoittamansa runon ”Savon Jousi”, jonka jälkeen muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja Anton Suurhonka luovutti muistomerkin Mouhun ja Nuolniemen kylien hoitokunnan haltuun. Tämän jälkeen luettiin muistomerkkitoimikunnalle saapuneet lukuisat onnittelusähkeet. Tapahtuma päättyi yhteiseen torvien säestämään Maamme -lauluun.

Muistomerkin alue oli aikanaan aukeaa peltoa. Nyt muistomerkin ympäristö on jo lähes umpeenkasvanut ja suurten puiden ympäröimä. Muistomerkin maapohja siirtyi vuonna1996 Mäntyharjun kunnan omistukseen, mutta Mouhun ja Nuolniemen kyläläiset edelleen osallistuvat aktiivisesti muistomerkin alueen hoitoon kunnan apuna ja talkoovoimin. Savon rata kulkee muistomerkin vierestä, mutta Pendolinon kyydistä ei muistomerkkiä ehdi havainnoida.
Sunnuntain 20.5.2018 muisteluhetki
Ensi sunnuntain Mouhun muistohetkeen tulijan toivotaan osallistuvan yhteiskuljetukseen, sillä muistomerkin ympäristössä on erittäin vähän tilaa autojen pysäköintiin. Yhteiskuljetus lähtee linja-autoilla Mäntyharjun kirkon pysäköintipaikalta jumalanpalveluksen ja kaatuneiden muistopäivän seppeleenlaskun jälkeen noin klo 11.30 Mouhulle. Linja-autossa no 1. on menomatkalla opastus sodan vaiheisiin ja oppaana toimii VTM Juuso Salokorpi. Paluukuljetus Mouhulta muistohetken ja kaatuneiden muistopäivän kirkkokahvien jälkeen lähtee noin klo 13. Linja-auto numero 2 kiertää palatessa Voikosken kautta ja oppaana Savon radan taistelujen tapahtumapaikkohin toimii erä- ja luonto-opas Marika Hänninen. Kuljetukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
(Huomioikaa siis linja-auto-opastukset, bussi no 1. opastus menomatkalla ja bussi no2. paluumatkalla Voikosken kautta)
Tuolloin vuonna 1926 Mouhun muistomerkkijuhla oli aikansa kuva. Muistomerkki on pystytetty Savon radan sankarien muistoksi. Sadan vuoden jälkeen on aika katsoa rataa pitkin vyöryneitä sisällissodan tapahtumia kunnioittavasti ja sovinnollisesti todeten tapahtumiin liittyvät faktat, mutta muistaen myös molempien osapuolten menetyksiä.
Tapahtuman yhteistuumin järjestävät Mäntyharjun kunta, Mäntyharjun seurakunta, Mouhun kyläläiset ja Mouhu-Voikosken Martat

Kulttuurisihteeri
kulttuuri@mantyharju.fi
Lähteet:
Kalvitsan kyläkirja
Kansalliskirjaston digitaalinen sanomalehtiarkisto
Mäntyharjun museon kuva-arkisto