Mäntyharjussa on muisteltu sisällissodan tapahtumia koko vuoden. Kattavasti sisällissotaa on käsitelty näyttelyissä Iso-Pappilan museolla että Alhon kotimuseolla. Tarjolla on ollut tapahtumia pitkin vuotta mm. luentoja, kirjallisuusesittelyjä, kouluvierailuja museolla, musiikkia ja teatteria. Vielä yksi tapahtuma on jäljellä. Suomen sisällissotaa käsittelevä konsertti Punavalkoisia lauluja kiertää syksyllä pitkin Suomea ja poikkeaa Mäntyharjun kulttuurisalissa 25.9. klo 18.
Punavalkoisia lauluja -konsertti käsittelee vuoden 1918 sisällissodan aikaa tarttumalla niin punaisten kuin valkoisten joukoissa laulettuihin lauluihin. Samat melodiat ovat kiertäneet puolelta toiselle ja toimineet sanoitusten kasvualustana esimerkiksi idealistiselle vapaudenkaipuulle, vankileirikokemuksille, kostonhimolle ja pilkalle. Yhdessä laulamisesta on saatu intoa, voimaa ja lohtua. Laulujen avulla on myös syvennetty vastakkainasettelua, välitetty propagandaa, perusteltu väkivaltaa ja yllytty hirmutekoihin.
Neljän monialaisen muusikon työryhmä on koostanut konsertin arkistoista löydettyjen dokumenttien, muistiinpanojen ja merkintöjen pohjalta.
Työryhmän koonnut Helmi Camus toteaa.
“Emme osanneet arvata mihin kaikkeen törmäämme, kun ensimmäistä kertaa aloimme tutkia arkistoja”
Aikalaismelodioiden rinnalla konsertissa kuullaan työryhmän jäsenten arkistolöydöistä inspiroituneita sävellyksiä, joiden kautta sodan näkökulmien ja kohtaloiden moninaisuus piirtyy esiin mosaiikinomaisena kudelmana.
Tero Pajunen toteaa puolestaan,
“On ollut todella kiehtovaa tutkia aikalaisten ajatuksia ja tunnelmia myös oman sävelkielen kautta”
Muusikot odottavat kiertueelta ihmisten kohtaamista ja keskustelua. Iida Savolainen ja Minna Koskenlahti pohtivat.
“Tähänastisten esityskokemusten perusteella olemme huomanneet että aihe kirvoittaa monenlaisia tunteita yleisön perhetaustasta ja asuinpaikasta riippuen. Koemme, että on erittäin tärkeää nostaa sodan kohtaloita esiin, vaikka omat siteemme olisivatkin jo näennäisesti tuohon aikaan katkenneet. Sisällissodan perintö elää yllättävän vahvana myös nykypäivässä”
Punavalkoisia lauluja -konsertissa esiintyvät muusikot
Helmi Camus (laulu, piano, lyömäsoittimet),
Minna Koskenlahti (laulu, ukulele, lyömäsoittimet),
Tero Pajunen (laulu, kitara, lyömäsoittimet)
Iida Savolainen (laulu, kellopeli, lyömäsoittimet).
Konserttiin on 10 € pääsylippu (9€ pankkikortilla). Tule ajoissa paikalle sillä pankkikorttilla toiminen on hieman hitaampaa kuin käteiskauppa. Emme halua, että konsertin alkaminen venyy hitaan lippujonon takia. Smartum käy. K9 -kortilla maksutta samoin Mäntyharjun lukion opiskelijat 0€.
Konsertti kestää tunnin. Konsertin järjestää Mäntyharjun kulttuuripalvelut.
Lauluja ja musiikkia sisällisodassa on aiemmin käsitelty Mäntyharjun museon blogissa artikkelissa ”Ei sua kotilietes vaara piinaa, sa korvessas vain salaa keität viinaa” Sisällissota synnytti lauluja ja runoja myös Mäntyharjussa ja Savon rintamalla.