Mäntyharjun kirjastolle on avattu marraskuun ajaksi näyttely, joka avaa kulttuuriperinnön käsitettä. Aihetta on lähestytty mm. Mäntyharjun museon kuvakokoelman kuvien kautta. Museon kuva-arkistosta on etsitty nostalgisia kuvamuistoja edustamaan elävää perinnettä, joka oli läsnä ihmisten arjessa ennen ja edelleen. Kuvissa vietämme joulua, tanssimme, leikimme ja teemme käsitöitä, osallistumme tapahtumiin. Aineeton kulttuuriperintö, elävä perintö yltää kaikkialle ihmisen toiminnan muotoihin. Aineettomaan kulttuuriperintöön sisältyy ilmiöitä, jotka elävinä tai muuntuvina säilyvät sukupolvilta toiselle.
Näyttelyn toinen osio kertoo rakennusperinnöstä. Myös tätä aihetta lähestytään museon kuva-arkiston kautta. Vanhojen arkistokuvien rinnalle on Mäntyharjun museon valokuvaaja Anne Airaksinen ja TET-harjoittelija Elmo Hannikainen kuvanneet rinnakkaiskuvat tämän päivän maisemasta. Seuraavan kuvaparin kuvaamisväli on noin 50 vuotta.
Näyttelyssä on myös laajahko kysymyspatteristo kulttuuriperinnöstä ja muutoksista. Kysymyksiin voi vastata oman innon ja kiinnostuksen mukaan. Kysymyssarjasta löytyy jos sinulla olisi kaikki päätäntävalta kysymyksiä esim. minkä rakennuksen suojelisit tai kunnostaisit? Elävään perintöön liittyvästi kysellään mm. ääni- ja tuoksumaailman muuttumista, Mäntyharjun parhaita tarinaiskijotä tai yhteisöllisyyden muuttumista. Karttatehtävässä voit merkitä karttaan itsellesi tärkeitä maisemia, rakennuksia ja yhteisöllisiä paikkoja. Leikkimielellä voi myös arvioida mihin suuntaan maailma on menossa – huonompaan vai parempaan.

Jos jätät yhteystietosi osallistut myös vuoden mittaisen kulttuurimatkan eli Museokortin arvontaan. Lisäksi arvotaan myös pääsylippuja Mäntyharjun kulttuuripalveluiden tapahtumiin. Tervetuloa näyttelyyn. Näyttelyn avulla juhlimme parasta aikaa menossa olevaa eurooppalaisen kulttuuriperinnön teemavuotta. Näyttelyn kautta etsitään sisältöjä myös tulevan kesän Iso-Pappilan MUUTOS! -näyttelyyn.
Kulttuurisihteeri