Kesän nostalgiamatka tarjolla Iso-Pappilassa

”Tori tuli
Harjulinna hävisi
Kaukalo katosi
Uimahalli uupuu
– edelleen”

( Pitäjänuutisten otsikko, 1996)

Kotipaikka, kotiseutu. Iso osa meidän jokaisen omaa olemusta, identiteettiä. Aika kuluu ja tutut paikat muuttuvat. Kotitalon näkeminen vanhassa ilmakuvassa ilahduttaa. Me rakennamme ympäristöämme ja se rakentaa meitä. Vanhempiemme ja isovanhempiemme muistot menneisyyden kohtauspaikoista, baareista ja kauppapuodeista ovat perustana meidän, jälkipolvien, omalle tarinalle.

Kirkko näytteli ennen pääosaa merkittävien paikkojemme tarinassa. Sitten monet muut merkkirakennukset, kulttuuriympäristön monumentit, nousivat näkyviksi ja tulivat tärkeiksi. Niissä asioidaan, viihdytään, kohdataan.

Markkinat kunnantalolla 60-luvulla
Markkinapäivä kunnantalon pihalla  1960-luvulla.  Markkinat on ovat siirtyneet torille.   Asematien maisemakin on muuttunut.  Myös autojen värimaailma on muuttunut. Arvo Noron -arkisto.

Mäntyharju on kaksinapainen taajama. On kirkonkylä, joka oli pitäjän keskus 1890-luvulle saakka ja hieman tästä eteenpäinkin.  On asemankylä, johon kiireisin toiminta keskittyi rautatien tulon jälkeen. Ensin nousi kotoisa kauppakeskusta radan itäpuolelle, sitten liiketalojen ja virastojen hallintokeskusta radan länsipuolelle. Historia on säästänyt Mäntyharjun kirkonkylän ja osittain myös vanhan asemakylän meidän ihailtavaksemme.

Kenkätehdas ja saha tekivät Mäntyharjusta teollisuuspaikkakunnan viime vuosisadan puolivälissä. Silti oltiin maalla. Kun isoisä oli pieni, lehmät laidunsivat R-kioskin kohdalla ja heinäseipäät seisoivat K-Supermarketin paikalla. Vähitellen maaseudun tunnelma väistyi. Kun äiti oli nuori, hän notkui Potun grillillä tai diskoili Kunnantalon alakerrassa.

Näyttelyn vanhimmat ilmakuvat ovat 1930-luvulta. Siitä on 80 vuotta aikaa. Millainen paikka Mäntyharju on 80 vuoden kuluttua, 2090-luvulla?

Museonäyttelyssä on esillä myös liikkuvaa kuvaa. Museon peräkamarissa on Kino nostalgia. Filminpätkiä löytyy Etelä-Savon Säästöpankin kulttuurisäätiön digitoimasta Arvo Noron arkistosta sekä kunnan arkiston Hannu Heiliön arkistosta.  Reilun 10 vuotta sitten esillä olleet Taidekeskus Salmelan Mäntyharjun kirkonkylän hienot vanhat kuvat ovat jälleen esillä.

Kesämme alkaa 10.6.  Virallinen näyttelyn avajaispäivä on 16.6. jolloin tarjolla musiikkia ja muisteluja.

10.6.-11.8. klo 11-17 päivittäin (juhannuspäivät suljettu) pääsyliput 5€/3€. Museokortti käy.

 

Tervetuloa!