
Koronatilanteen vuoksi näyttelyohjelmistoon on tullut muutoksia ja kesälle 2020 alun perin suunniteltu nuorisokulttuuria käsittelevä teemanäyttely on siirretty kesälle 2021. Näyttelyn siirtäminen mahdollistaa muun muassa paremmin erilaisten oheistapahtumien ja ryhmävierailujen toteuttamisen.
Mäntyharjun museon vuosittain vaihtuva teemanäyttely syventyy kesällä 2020 nuorisokulttuurin historiaan. Näyttely kartoittaa nuorisokulttuuristen ilmiöiden vaiheita Mäntyharjulla ja Suomessa aina 1950-luvulta vuosituhannen vaihteeseen asti.
Aihepiiriä lähestytään näyttelyssä muun muassa populaarimusiikin, nuorison alakulttuurien ja nuorisomuodin näkökulmista. Kokonaisuuden suunnittelusta vastaa Mäntyharjun historia III:n kirjoittaja, nuorisotutkija Janne Poikolainen.
100-vuotista historiaansa juhlistava urheiluseura Mäntyharjun Virkistys täydentää näyttelyä omalla näyttelykokonaisuudellaan. Näyttely avautuu yleisölle kesäkuussa.
Mäntyharjun kunnan hoitama Iso-Pappilan museoalue sijaitsee Mäntyharjun kirkonkylällä. Museo on avoinna kesäisin. Iso-Pappilan historia ulottuu 1800-luvulle. Päärakennuksen lisäksi pihapiriin kuuluu myös väentupa, kivinavetta sekä muita piharakennuksia ja puutarha.