Kinkereistä kiertokouluun
Kansanopetus oli 1800-luvun puoleenväliin asti kirkon hallinnassa. Useimmissa pitäjissä lasten koulunkäynti jäi kuitenkin vanhempien taitojen varaan. Jokaisen seurakuntalaisen tuli osoittaa riittävä kristinopintuntemus ja lukutaito kirkkoherran ja kappalaisen vuosittain pitämillä lukukinkereillä. Tietojen ja taitojen osoittautuessa puutteellisiksi voitiin seurakuntalaiselta kieltää osallistuminen ehtoolliselle.
Kirkkoherrana 1827-49 toiminut Olof Pesonius ehdotti pian virkaan astumisensa jälkeen, että ehtoollisen ulkopuolelle jätetyt mäntyharjulaiset osallistuisivat rippikouluun. Samalla Pesonius uhkasi määräävänsä rippikoulusta pois jääneet seuraavana sunnuntaina jalkapuuhun kirkkokansan pilkattavaksi. Tämä tiukkasanainen käsky ei saanut seurakuntaa lukupuuhista innostumaan vaan, lukutaidon lisääminen jäi seuraajien tehtäväksi.
Mäntyharjuun palkattiin koulumestari pitämään kiertokoulua vasta Pesoniuksen virkakauden lopulla. Myös Pesoniuksen seuraaja, vuosina 1853-1867 kirkkoherrana toiminut, Henrik Johan von Pfaler suositteli kansanopetuksen tehostamista. Hän oli rippikoulussa havainnut, että 156 miespuolisesta oppilaasta vain 30 osasi lukea hyvin ja 17 oppilasta ei osannut edes tavata. Pitäjään päätettiinkin hankkia toinen koulumestari kiertokoulua varten. Kiertokouluopetus tehostui vasta Pfalerin viime vuosina kirkkoherran uhrattua paljon tarmoa ja varoja opetuksen käynnistämiseksi.
Pfaler opetti itse lasten pyhäkoulua sunnuntaisin kappalaisen kootessa sillä aikaa täysi-ikäiset kuulusteltaviksi. Pfalerin aikana seurakunnan kappalaisena toiminut Aksel Emanuel Berner osallistui myös innokkaasti opetuksen kehittämiseen. Berner piti kinkerilukumatkojensa lisäksi lapsille sekä kesä- että pyhäkoulua ja otti mukaan vielä harvinaisen kirjoitustaidon opettelun. Kalliin paperin sijaan lapsille hankittiin kivitauluja tai niiden puutteessa piirrettiin varvunoksalla hiekkaan.
Kiertokoulun opettajien määrä kasvoi seuraavan kerran Karl Henrik Oskar Molanderin aikana vuosina 1870-1905, jolloin palkattiin neljä uutta opettajaa. Mäntyharjussa opetusta hoiti vuosisadan vaihteessa jo kuusi kiertokoulun opettajaa yhden toimiessa myös suntiona.
Kansakouluasetus
Vastuu opetuksen järjestämisestä siirtyi seurakunnilta kunnille vuoden 1866 kansakouluasetuksen myötä. Kansakoulu oli nelivuotinen, ja sellaisen perustaminen oli kunnalle vapaaehtoista. Kirkollinen kiertokoulu elikin vielä vuosikymmeniä kansakoulun rinnalla. Mäntyharjussa ajatus kansakoulun perustamisesta nousi esiin heti asetusta seuraavana vuonna. Hanke kuitenkin kaatui vanhemman väen vastustukseen ja varojen puutteeseen. Asiasta järjestetyn äänestyksen jälkeen kansakoulu perustettiin viimein vuonna 1870.
Tyttökoulu toimi Iso-Pappilan ullakkokamarissa ja pojat opiskelivat pitäjäntuvassa. Koulurakennus valmistui kirkonkylälle vuoden 1873 loppuun mennessä. Ennen vuosisadan vaihtumista perustettiin vielä kuusi uutta koulua. Vuonna 1910 kansakouluja oli Mäntyharjun kunnan alueella jo 16.
Isäni oli sitä mieltä, että ei sinne kouluun ole niin välttämätöntä mennä, kun siihen aikaan oli maksettava kaikki koulutarpeet itse ja vielä pääsymaksukin joka lukukaudelta. Ei se ollut kuin yksi markka, mutta siihen aikaan se oli paljon, kun rahaa sai aika vähän. Olihan se silloinen miehen päiväpalkka. Tulihan se vuoden pitkin maksamaan, kun kynät, vihkot, kumit, musteet ja kaikki tarpeet oli ostettava. Äitini oli kuitenkin sitä mieltä, että koulu oli käytävä, oli muut asiat miten tahansa. (Hilda Lyytikäinen teoksessa Römmilän Hilda: Hilda Lyytikäinen (2014), toim. Eeva Oehlandt)
Oppivelvollisuus
Oppivelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1921. Laki asetti oppivelvolliseksi 7–13-vuotiaat lapset. Alakoulu kesti kaksi vuotta, minkä jälkeen siirryttiin nelivuotiseen yläkansakouluun ja tämä jälkeen jatkokoulutukseen oppi- tai keskikouluihin. Kunta jaettiin 28 koulupiiriin. Koulupiirijakoja jouduttiin kuitenkin muuttamaan pariinkin otteeseen. Koulujen avaamisen lykkääminen aiheutti närää eri kylissä. Tämän lisäksi monet koulupalot koettelivat kuntalaisia.
Kansakoulusta osa lapsista siirtyi oppikouluun, joka karkeasti luokiteltuna jakaantui vuodesta 1919 lähtien viisivuotiseen keskikouluun ja kolmevuotiseen lukioon. Mäntyharjun yhteiskoulu (keskikoulu) aloitti toimintansa vuonna 1945. Koulun perustaminen tuli tarpeeseen, sillä kaikkien mäntyharjulaisten lapsia ei voitu taloudellisista syistä lähettää kaupungin oppikouluihin opiskelemaan.
Yhteiskoulusysteemi lakkautettiin vuonna 1974, kun Mäntyharjussa siirryttiin peruskoulujärjestelmään. Koulun fyysinen sijainti osoittautui hankalaksi kysymykseksi ja aluksi opetusta annettiin parakkikylässä, suojeluskunnan ampumamajassa sekä vahtimestarin keittiössä. Vuonna 1949 koulu siirtyi kunnan omistukseen ja tämän seurauksena vuonna 1955 saatiin koulurakennus valmiiksi. Lukiollekin oli suunnitelmat valmiina. Mäntyharjun ensimmäinen ylioppilas valmistui vuonna 1960. Seudulla harvinainen lukio veti puoleensa myös muiden kuntien nuoria.
Mäntyharjulta opintoja jatkettiin usein naapurikunnassa, Otavan maatalouskoulussa. Toinen jatkokouluttautumispaikka oli Mikkelin kaupungissa, jonne vuonna 1952 perustettiin yhdeksän kunnan yhteinen Suur-Savon Ammattioppilaitos.
Mäntyharjua puolin ja toisin 