Papisto sai huomattavan osan tuloistaan luontaisetuina pappilaan kuuluvilta tiluksilta. Lisäksi seurakunta maksoi papille ns. papinosaa papin palveluksista, kuten hautauksista, kasteesta tai vihkimisestä. Esimerkiksi talon isännän tai emännän hautaamisesta papille kuului ns. maahanlaskiaislehmä. Vasta vuoden 1922 palkkausasetus siirsi papiston luontaiseduista rahapalkan piiriin.

Iso-Pappila oli kokonaispinta-alaltaan maan pappiloiden keskikokoa suurempi, mutta suuri osa maista oli huonosti hyödynnettyä metsää. Pappilan väki eli taloudessaan vuodenkierron myötä kädestä suuhun. Ympärivuotinen muonavahvuus saattoi olla huomattava, sillä lasten, suojattien ja lähisukulaisten lisäksi oli ruokittava palkolliset, mahdollinen talkooväki sekä lasten kyläilevät koulutoverit ja pitkän koulumatkan vuoksi pappilassa asuvat nuoret. Lisäksi pappilan ruokatalouden tuli joustaa erilaisten juhlien tarpeisiin. Papiston vaurastuminen 1800-luvulla ja nousu säätyläisiksi muutti myös pappilan tilanhoidon.

Tilanhoito

Mäntyharjun kirkkoherrat toimivat ahkerasti erilaisissa maanviljelyä kehittämään pyrkivissä yhdistyksissä, joita 1800-luvulla perustettiin innokkaasti. Pappilan pelloilta ja puutarhasta uudet viljelytavat ja lajikkeet levisivät tavallisiin maalaistaloihin. Iso-Pappilan isännistä erityisesti von Pfaler omistautui maanviljelyksen kehittämiselle ja nostikin pappilan peltojen tuoton yli kymmenkertaiseksi.

Vaikka Iso-Pappilassa vietettiin säätyläiselämää, sen pihapiirissä toimi toinen hyvin erilainen yksikkö. Itse tilanpitoa hoiti virkatalon tilan vuokrannut lampuoti, joka usein asui perheineen väentuvassa. Kirkkoherran saattoi neuvoa ja käskeä tilanhoitoa koskevissa asioissa, mutta varsinaisen työn hoiti vuokralainen.

Voin hinnan nousu, katovuodet ja liikenneyhteyksien parantuminen heikensivät perinteisen maanviljelyn kannattavuutta 1800-luvun puolivälistä lähtien. Iso-Pappila ryhtyikin pitäjän ensimmäisten joukossa kasvattamaan karjatalouden osuutta tiluksillaan. Suurin osa maatiloista jatkoi pääasiallista viljan viljelyä pappilan esimerkistä huolimatta. Viime vuosisadan alussa vain kolmessa mäntyharjulaisessa talossa oli yli 30 lehmää, näistä yksi oli Iso-Pappila. Uudistuksista huolimatta myös Iso-Pappilan tilanhoito säilyi hyvin perinteisenä 1930-luvulle asti, jolloin konevoima valjastettiin myös Mäntyharjussa entistä paremmin erityisesti maanviljelyn käyttöön. Koneellistuminen vähensi tarvittavan työväen määrää.

Puutarha

Iso-Pappilan hyöty- ja koristepuutarha sijaitsi talon etelä- ja länsipuolella. 1800-luvun alussa noin aarin kokoisessa ryytimaassa kasvatettiin kaalia ja humalaa. Pihassa kasvoi myös sireenipensaita. Viisikymmentä vuotta myöhemmin oli hyötykasvien rinnalle ilmestynyt mm. hedelmäpuita ja marjapensaita. Pihamaata ja myöhemmin koko puutarhaa kiersi aita, jonka oli tarkoitus pitää eläimet loitolla. Bernerin aikana puutarhassa kasvoi omenapuita, marjapensaita, hyötymansikoita ja keittiökasveja. Hoidetut hiekkakäytävät erottivat eri alueet toisistaan. Puutarha kukoisti erityisesti puutarhanhoidosta kiinnostuneen kirkkoherra Airaksen aikana. Silloin pappilan etupihalla kasvoi hevoskastanjoita ja kuistin edustan kukkapenkeissä päiväliljoja ja vuorikilpeä. Takapihalla Bernerin aikaisen keinun ympärillä kukkivat hanhenjalat, tyräkit, iirikset ja neilikat. Näiden lisäksi pihassa kasvaa edelleenkin suuria sireenipensaita ja villiintyneitä kirsikka- ja omenapuita.