Isovihan jälkeen väestö alkoi kasvaa Mäntyharjussa, kuten koko Suomessa ja Pohjoismaissa, kiihtyvällä tahdilla. Lapsikuolleisuus pysyi korkealla, mutta sen vaikutukset väestönkasvuun olivat vähäiset. Mäntyharjussa voi arvioida olleen 1740-luvun lopulla noin 3000 asukasta. Seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana väkiluku miltei kaksinkertaistui ja lopulta kolminkertaistui Suomen sotaan mennessä. Suuri kuolleisuus muodostui väestölle katastrofiksi vasta työikäisten menehtyessä suurin joukoin. Näin kävi erityisesti 1760- ja 1780-luvuilla kadon ja tautien iskiessä.

Kirkkoherra Emmanuel Berner kirjoitti 1782 Mäntyharjusta:

Minun talossani asiat ovat olleet huonosti ja ovat vieläkin. Viime tiistaina haudattiin yhdellä kertaa kaksi lastani, jotka kymmenen päivän punataudin kestettyään kuolivat. Neljä vanhemmista lapsista makaa nyt vuoteessa. Herra tietää, miten heidän käy… Minullahan on kyllä varaa menettääkin, sillä täällä on vielä seitsemän elossa. Pahempaa on, että lasten vanhemmat ovat alkaneet menehtyä…

Aiempi elinkeinoiltaan ja varallisuudeltaan hyvin yhtäläinen pitäjä jakaantui vuosisadan kuluessa eri sosiaaliluokkiin, jotka olivat aiempaa kauempana toisistaan. Nopea väestönkasvu näkyi erityisesti maattoman väestön lisääntymisenä. Maattomaan väestöön kuului paljon torppareita, itsellisiä, käsityöläisiä ja sotilaita. Koska elanto saatiin melkein yksinomaan maasta, sen omistamisesta muodostui sosiaaliluokkia jakava valtaraja.

Verotus

Ruotsin puolelle jääneen Mäntyharjun olot säilyivät entisen kaltaisina. Sen sijaan uuden isännän saanut osa pitäjää pääsi nauttimaan huomattavista helpotuksista verotuksen ja sotilasrasituksen osalta. Vanhan Suomen asukkaat olivat vapautetut sotilaspalveluksesta vuoteen 1797 saakka. Verotus säilyi pääosin vanhan kaltaisena, mutta suoritettavien verojen määrässä tehtiin tarkistus vielä sodan kestäessä.

Verorasitus määrättiin tarkoituksellisen alhaiseksi tsaarin virkamiesten pitäessä tärkeimpänä talojen autioitumisen estämistä. Näin talonpojan verotaakka väheni jopa 30 %, minkä lisäksi uudelleen määritelty kruunun ja ruplan kurssi vei verojen määrästä vielä lähes kolmanneksen. Verojen alhaisuus johtui myös siitä, että Venäjä arvioi pitkään rajaseudun tarpeellisuuden vain sotilaallisesta näkökulmasta. Vasta 1780-luvulla Katariina Suuren aloittama ns. venäläistämispolitiikka kiristi oloja. Tällöin astuivat voimaan uudet määräykset viljan lunastushinnasta sekä ns. poduschnieraha eli henkiraha – henkilökohtainen valtiolle maksettava vero.