Teollisuutemme maailmalla

Rahtikone
Rahtikoneen lumenraivauskalustoa Arlandan lentokentän postikortissa vuonna 1985.

Monet Mäntyharjun teollisuusyritykset ovat alansa huipulla paitsi Suomessa, myös kansanvälisesti. Askeleen kenkätehtaan suurin yksittäinen vientimaa oli Neuvostoliitto, minkä lisäksi mäntyharjulaiset yritykset ovat tehneet kauppaa esimerkiksi Pohjoismaiden, Japanin, Saksan, Kanadan ja Italian kanssa. Kauppakumppanien lisäksi ulkomailta on haettu ideoita.

Aikasemmin kaasut oli paikallisia. Nyt kaasubisnes on todella kansainvälistä ja koko ajan joutuu seuraamaan, mitä maailmassa tapahtuu. Saa juosta kovaa, et ees pysyy paikallaan. (Woikoski)

Ympäri maailmaa näitä vietiin, lähinnä Kanada, USA ja Pohjoismaat, Eurooppa, Japani. Kaikki alueet, missä vaan hiihtoo harrastettiin. (Exel)

Saksassa käytiin hyvin paljon messuilla ja Italiassa, Pariisissa, Roomassa, Firenzessä, Milanossa, milloin missäkin. Hyvin kansainvälistä. Taikka sitten mentiin jonnekin kuvaamaan ikkunoita. Esimerkiks Wienissä käytiin taikka Amsterdamissa ja kuvattiin vaan ikkunoita ja tuotiin ideoita tänne. (Askel)

Suurin osahan sahakoneista menee nykysin ulkomaille. Käytiin Hannoverin sahakonemessuilla ja sieltä alko kysyntää tulemaan ja kiinnostusta. (Veisto)

Tukholmassa vuokrattiin hotellihuoneistoja, jois oli makuuhuone ja näyttelyhuone vierekkäin. Helsingistä läksin Bore-laivalla ja mun auto nostettiin sinne. Sillon ei ollu viel autolauttoi, mut mä tarvin sen auton, kun siin oli kaikki näytteet. Enhän mä olis niitä millään saanu liikkumaan muuten. (Mäntyharjun Lasi)

Käytiin messuilla Norjassa, Ruotsissa ja Saksassa ja 2000-luvun alussa lähettiin Japaniin, Tokioon, omalla osastolla. Sieltä se sit läks, vienti oikeen ryöpsähti. Me tehtiin lasten jatkettavia sänkyjä sinne hirveen kauan ja usiamman tuhannen kappaletta. (Pirtakka)

Ruotsi oli niinkun samaa maata meille, et aika paljon Arlandan kentälle toimitettiin. Kyllähän ne kävi harjakoneen kans Kanadassakin. Sit Ranskassa tehtiin alihankintana runkoja. (Rahtikone)

Lähinnä vientiä on Ruotsiin, siel on semmonen pysyvä asiakassuhde, mutta viime vuosien aikana on myös toimitettu esimerkiks Norjaan, Saksaan ja Italiaan. (Vakiometalli)

Kiepin tuotannostahan vientiin menee yli yhdeksänkymmentä prosenttia. Merkittävin osa viennistä tapahtuu Pohjois-Afrikan, Välimeren rannalle. (OR Group, Kiepin saha)

Mäntyharjun Lasi
Mäntyharjun Lasin näytteitä pakataan autoon markkinointimatkaa varten. Kuva yksityiskokoelmista, Mäntyharjun museon teollisuusperintökeruun satoa.

Vientiin on tehty paikoin erilaisia tuotteita kuin kotimaan kauppaan. Esimerkiksi Askeleen Neuvostoliiton mallisto oli erilainen kuin niin sanottu länsikenkä. Kansainvälisen kaupan tueksi muun muassa Veisto ja Exel ovat jopa perustaneet tytäryhtiöitä ulkomaille.

Neuvostoliitto osti niin sanottua läskipohjaa, semmosta naisten varsisaapasta ja 1980-luvun loppupuolella alko mennä jo vähän modernimpaakin kenkää. Se oli iso ostaja. (Askel)

Yhtiö perusti tytäryhtiöitä Ruotsiin, Pohjois-Amerikkaan ja Saksaan minun aikana. Sen jälkeen on tullu vielä lisää. Niissä oli oma henkilökunta. Se oli aikamoinen etu, koska hehän tunsivat oman maansa kulttuurin. (Veisto)

Kauppasuhteet eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan kansainvälistyminen on ollut työn takana. Asiakassuhteet ovat myös vaatineet ylläpitoa. Teollisuus onkin tuonut kansainvälisiä vierailijoita Mäntyharjuun.

Täällä oli joskus delegaatio kiinalaisia. Kun konepajan väki tuli seitsemäks töihin, niin kymmenkunta kiinalaista suoritti nurmikolla aamuvoimistelua. Se oli kuulemma ollut vaikuttava näky. (Veisto)

Venäläisillä oli yks puolueen vahti porukassa aina. Kun ne tilas kengät ittelle, niin me tiedettiin, kuka se vahti on ja sen nähden ei saanut kenkiä myydä. Kun ties, missä huoneessa ostaja asuu, niin vietiin huoneeseen kengät, ettei vahti nähny, mitä tapahtu. (Askel)

Japanilaiset kävi täällä aika paljon vierailulla ja kyl ne ol niin mukavia ihmisiä. Myö käytiin veneretkellä laavulla syömäs loimulohta. Sit ne miun mökillä asusteli ja siellä saunottiin ja talvella käytiin avannossa. (Pirtakka)

Meillä oli Malesiasta delegaatio ja he kysyivät, että missä voisivat olla omalla porukalla. Vähän ajan kuluttua ovi aukes ja yks niistä kysy, missä on etelä. Sitten ovi aukes uudestaan, yks henkilö tuli ulos paljasjaloin ja kysy, että missä he vois pestä jalkansa. Se oli heidän rukoushetkensä. Meidän piti kunnioittaa ja mä kunnioitin ihan vilpittömästi heidän kulttuuriaan. (Veisto)

Sehän olikin oma lukunsa, kun Neuvostoliitosta tuli sellanen arvokas henkilö vähän armeijan tyyliin. Varsinkin johtoporukasta näki, että nyt ollaan taas veitsi kurkulla. Se oli pöydän takana ja näytti, et tuolta laatikko, tuolta laatikko. Melkein kannat kopsahti, kun vietiin laatikko, avattiin ja hän tarkasti kengät ja näytti, et tuos on virhe. Sitä lähdettiin viemään tukka putkella tuotantoon. Annettiin semmonen kuva, et heti meni viesti työntekijöille. Se oli erinomasen tarkkaa: kengässä ei saanu ollaan minkäänlaista virhettä. (Askel)

Veisto maailmalla
Veiston toimipisteitä maailmalla. Kuva Veiston esitteestä.