Kesäasuntojen voimakas määrän kasvu herätti keskustelua mökkeilyn lieveilmiöistä jo 1960-luvulla.   Yhtenä suurena ongelmana nähtiin rantarakentaminen sekä mökkitonttien palstottaminen eli lohkominen kiinni toisiinsa. Saunojen ja muiden rakentaminen aivan vesirajaan koettiin myös epäesteettisenä. Keskustelun voimistumisen myötä rantakaavalakia alettiin sorvata 60-luvun alussa ja laki astui voimaan 1969.

Viikko Sanomat -aikakauslehti julkaisi 1962 artikkelin, jossa Turun- ja Uudenmaan läänien lääninarkkitehdit arvostelivat lisääntynyttä mökkiläisilmiötä. Samat asiat ovat puhuttaneet ihmisiä myös myöhempinä vuosikymmeninä. Huolenaiheena oli mm. nopea yhteisten ranta-alueiden häviäminen. ”Sosiaaliselta kannalta on huolestuttavaa, että tällä menolla häviävät pian yhteiset, kaikille vapaat uimarannat, joita ei suinkaan ole koskaan liikaa ollutkaan.”  Ratkaisuksi ehdotettiin rakentamista hieman kauemmaksi rannasta metsän suojaan, kuten kalastajakylätkin oli aikanaan rakennettu: ”Eihän niissä ole vesirajassa muuta kuin verkkovajat.”

Yleisten rantojen väheneminen huomattiin myös Mäntyharjussa. Mäntyharjulainen Enolahden kylän asukas muistelee, kuinka vielä 1950-luvulla lähellä kotia oli Enoveden rannassa hieno hiekkaranta, jolla he kävivät lapsena uimassa. Siellä oli täysin vapaa, kaunis järvenranta, ei yhtään kesämökkiä, eikä rannalla ollut muutakaan asutusta. Hänen muistikuviensa mukaan 1950-60-lukujen taitteen tuntumassa sinne rakennettiin rannat täyteen kesäasutusta ja paikallisten uimamahdollisuus loppui siihen.

Ennen vuonna 1958 säädettyä rakennuslakia ei Suomessa rantarakentamista säädelty. 1960–luvulla pohdiskeltiin rakennuslain hankalaa  valvontaa ja lain puutteita. Vuonna 1969 rakennuslakiin säädettiin rantakaavoitussäännös, jolla oli selkeä vaikutus maankäyttöön ranta-alueilla. Uusi laki määräsi ranta-alueille rantojenkaavoitusvelvollisuuden. Lain avulla oli tarkoitus säästää ranta-alueita myös rantoja omistamattomille ihmisille ulkoilu- ja virkistyskäyttöön.

Rannansuojelulakia 1960-luvulla valmisteltaessa ja lakiesityksestä syntyneellä keskustelulla on väitetty olleen vaikutusta tonttien hankinta- ja loma-asuntojen rakentamisryntäykseen. Mäntyharjussa suuri loma-asuntojen rakentamisinnostus alkoi viimeistään vuonna 1966. Mäntyharjun tapauksessa rakentamisinto lainsäädännön aiheuttaman pelon tai kohun vuoksi ei kuitenkaan tunnu pitävän paikkaansa, sillä ennätysvuosi rakennuslupien haussa oli vasta vuonna 1970, jolloin uusi rantojensuojelulaki oli jo astunut voimaan. Vuonna 2000 voimaan tullut uusi maankäyttö- ja rakennuslaki ei salli enää rantarakentamista ilman asemakaavaa tai oikeusvaikutteista yleiskaavaa.

Mäntyharjuun muodostui myös palstoitettuja mökkialueita. Suurin alue oli Korhonniemen alue Pyhäjärvellä sekä Mustajärvi ja Kalettomanjärvi Valtolassa.