Pikkupojalle metsä ja järvi avasivat mahdollisuuden seikkailla. Sain jo aika pienenä käyttää venettämme miten halusin. Se taas avasi huimia mahdollisuuksia liikkua paikasta toiseen ja tavata kavereita. Rannanmaalla vietti siihen aikaan kesää iso joukko ikäisiäni lapsia, joten tekemistä riitti. Uimme, kalastimme, leikimme kirkonrottaa ja kymmentä tikkua laudalla, ja ylipäänsä kaikkea mahdollista mitä keksimme. Yhteen aikaan meillä oli villityksenä rakentaa mäkiautoja. Teimme toinen toistaan hienompia virityksiä ja kokoonnuimme usein naapurin isolle nurmelle ajamaan niillä. Vuosien saatossa vanha mäkiautonraatoni on ollut mökillämme aikaa viettäneiden lasten yksi lempileluista, niin kauan kuin sen ohjaus toimi.
Serkkuni, jolle aina sattui ja tapahtui, oli tullut perheensä kanssa muutamaksi päiväksi tervehtimään meitä. Aarnella oli ilmakivääri, joka ladattiin piippuun. Serkkuni mietti, että miten lataamisen voisi tehdä kätevästi. Hän ampui omalla ilmakiväärillään ammuksen Aarnen kivääriin ja piti kädellään molemmista piipuista kiinni. Huonostihan siinä kävi ja serkkuni joutui terveyskeskukseen näyttämään sormeaan, johon luoti oli päätynyt.
Nykyisen kirkonkylän ala-asteen paikalla oli lehmien laidunmaa. Muistan, kuinka enoni ja paikallinen maanviljelijä, lehmien omistaja, saivat päähänsä, että minä voisin ratsastaa vasikalla. Enoni nosti minut vasikan selkään, joka taas pelästyi ja heitti minut selästään. Minua hävetti maatessani tuoreessa lehmänlannassa, mutta muita nauratti. Tämä tapahtuma on jäänyt elävästi mieleeni.
Ennen vanhaan ei ollut tableteja ja dvd-laitteita, autoradiokin oli harvinaisuus. Mökkimatkat olivat pitkiä ja tylsiä. Mökkimatkojen viihdettä oli arvausleikit. Yhteen aikaan autojen rekisterikilpien mustat pohjat muuttuivat valkoiseksi. Arvuuttelimme onko vastaantulevan auton rekisteri musta vai valkoinen. Joskus valitsimme auton värin ja laskimme koko matkan oman värisiä autoja. Punaisen värin valinnut yleensä voitti. Laitumella olevia lehmiä yritettiin ehtiä laskea.
Mäntyharjua puolin ja toisin 