Mäntyharjun verkkomuseo

Tervetuloa tutustumaan Mäntyharjun paikallishistoriaan ja Mäntyharjun museon aineistoihin!

Verkkomuseo on tehty tietopaketiksi ja tueksi paikallisille peruskouluille. Museon aineistojen avulla paikallishistoria on aiempaa helpompi ottaa osaksi kouluopetusta. Lisää tietoa näyttelyistä Museo-välilehdellä. Blogin löydät Museon blogi -välilehdeltä.

Mäntyharjun historiaa tarkastellaan sivustolla puolin ja toisin, useista eri näkökulmista. Mäntyharju sijaitsi aikanaan molemmin puolin kahden valtakunnan rajaa. Lisäksi pitäjä on jakautunut kolmen eri maakunnan alueelle. Puolin ja toisin on liikkunut myös Mäntyharjun keskusta, joka on viimeisen parin sadan vuoden aikana sijainnut kolmessa paikassa eri puolilla junarataa. Myös menneisyyttä yleensä voidaan tarkastella monelta kantilta.

Sisältö on jaettu teemoittain. Sivustolta löytyy runsaasti tietoa Mäntyharjun historiasta, muun muassa Iso-Pappilan viime vuosien kesänäyttelyitä verkkonäyttelyiksi muunnettuna. Esillä on myös paljon museon arkistoista löytyvää kuvamateriaalia ja filminpätkiä.

Projektin toteuttamiseen on saatu Museoviraston myöntämää harkinnanvaraista valtionavustusta.

Koululaisvierailu

Tulemme mielellämme paikan päälle kouluun kertomaan lisää aiheesta sekä esittelemään museon toimintaa ja aineistoja! Lisäksi museo järjestää koululaisvierailuja Iso-Pappilan museoalueelle tarvittaessa syksyisin ja keväisin.

Museon vierailusta koulussa tai koululaisvierailusta museossa sovitaan Mäntyharjun kunnan kulttuurisihteeri Anu Yli-Pykyn kanssa, anu.yli-pyky@mantyharju.fi, 0400 797 944.

Museostamme, näyttelyistä ja toiminnastamme löytyy lisätietoa tämän sivuston MUSEOSTAMME -osiosta

 

Yhteystiedot

Käyntiosoite: Iso-Pappilantie 2, Mäntyharjun kirkonkylä. Mäntyharjun museon näyttelyt Iso-Pappilan museoalueella ovat auki yleisölle kesäaikaan.

Postiosoite: Mäntyharjun museo, PL 76, 52701 Mäntyharju

Sähköposti: museo@mantyharju.fi

Puhelin: 015 770 111 (vaihde), museon aukioloaikoina 044 262 3307, kulttuurisihteeri Anu Yli-Pyky 0400 797 944 (talviaikaan)

Museosta kunnan nettisivuilla: www.mantyharju.fi/museo

Mäntyharjun  museo löytyy myös Facebookista, Twitteristä, Instagramista ja Vimeosta.

Huom! Sivustolla olevien kuvien lataaminen, käyttö ja levittäminen ilman Mäntyharjun museon lupaa on kielletty.
Etusivun kuva: Reinhardt Laun akvarellimaalaus Iso-Pappilasta, Mäntyharjun kunnan taidekokoelma.
Sivuston toteutus: Susanna Helminen