Vanhoista valokuvista näemme, että huviloiden kesä-asukkaiden pukeutuminen erosi 1900-luvun alussa maaseudun yleisestä vaateparresta. Naisten herkät pitsikauluksiset kauluspaidat, kapeat röyhelöhelmaiset hameet ja korolliset kengät noudattelivat kaupungeissa suosittua muotia. Leveälierinen hattu tai kevyt päivänvarjo suojasivat ihoa auringon säteiltä. Miesten päällä näkyi yleensä kaupungin kaduillekin kelpaavien vekkihousujen lisäksi puvuntakki ja liivi. Ainoa myönnytys kesälle saattoi olla huopahatun vaihtaminen kevyempään olkihattuun.

Vaatteet ja muut kodin tekstiilit tehtiin pitkälle 1900-luvulle asti pääosin itse tai palkatun ompelijan avustamana. Vaatteiden käyttöaika oli pitkä ja kerran tehtyä vaatetta korjailtiin sen kuluessa. Pukuun saattoi kuulua useita eri aikoina valmistettuja osia. Kuluneet osat saivat palvella esimerkiksi ruumiillisessa työssä, jota huviloilla riitti kaikille kykeneville.

Lasten kesävaatteet ommeltiin usein vanhempien sisarusten tai vanhempien vanhoista vaatteista. Yksinkertaiset mekot, housut ja paidat oli helppo riisua uimaan mennessä eivätkä metsäpolkujen kovettamat jalat kaivanneet kenkiä. Pikkulapset kulkivat pitkissä rohdinpaidoissa tai tunikamaisissa ”kolttimekoissa”. Eroja tyttöjen ja poikien vaatteiden välillä alkoi näkyä vasta vanhemmilla lapsilla.

Nuoriso käytti ylpeänä ylioppilaslakkia koko kesän ajan toisinaan myös liikunnallisemmissa aktiviteeteissa ja tuulisella järvenselällä soudeltaessa. Eräs ylioppilas julisti hyppäävänsä epäröimättä itse perään, jos lakki olisi sattunut tuulenpuuskan mukana järveen lentämään.