Mökkimatkat autoillen

Sotien jälkeen eräs merkittävistä vapaa-ajan asumiseen vaikuttaneista tekijöistä oli yksityisautoilun kehitys. Heti sodan jälkeisinä vuosina autojen määrät eivät vielä olleet suuria ja bensiinin säännöstelykin loppui vasta 1948. 1950-luvulla henkilöliikenteessä käytettiin eniten linja-autoja.

Aluksi mökille kuljettiin linja-autolla. Ensin postiautolla, matka oli pitkä ja Pertunmaan kohdalla tuntui siltä, että kohta ollaan vihdoinkin perillä. Sen jälkeen päästiin jo myöhemmin Savonlinjan bussilla ja jäätiin ”ison tien laitaan”, mistä paikallinen taksiautoilija haki meidät mökille. Ennen henkilöautoa mökillä ei viikonloppuisin käyty vaan sinne mentiin pidemmäksi ajaksi.

Elintason huima nousu alkoi jo 1960-luvun alussa näkyä selvästi liikenteen kasvuna. Vuonna 1948 oli liikenteessä ollut 18 640 henkilöautoa ja vuonna 1970 luku oli jo 828 000 autoa.

Vuonna 1965 tuli sekä Rauhalaan että Pulkanrantaan mullistavat uudistukset, sekä meidän että serkkuperheeseen hankittiin ensimmäiset autot. Se muutti vähitellen kauppareissujenkin luonnetta, enää ei menty koko joukolla joka viikko asemalle monen tunnin ostosmatkalle moottoriveneellä.

Nyt alkoi  ajokorttien hankkiminen. Osalla meistä oli mahdollisuus käydä autokoulua Mäntyharjulla, joten aseman- ja kirkonkylän pikkutiet tulivat vähitellen entistä tutummiksi, kun kiertelimme kylää ja harjoittelimme auton käynnistystä ja pysäköintiä ym. muita tarpeellisia taitoja.

Autojen määrä lisääntyi suunnilleen samaa tahtia aina 1990-luvun alkuun, jolloin rekisteröityjä moottoriajoneuvoja oli yli 2 200 000. Autoistumisen kasvuun vaikutti yleisen elintason nousun ohella henkilöautojen tuonnin säännöstelyn loppuminen ulkomaankaupasta 1963.

Autojen hankinta teki myös viikonloppumatkat mahdollisiksi, joten Rauhalan ja Pulkanrannan käyttö lisääntyi huomattavasti.  Äitimme innostui autonajosta niin, että uusi vielä vahingossa vanhentuneen ajokorttinsa yli 80-vuotiaana ja ajeli vielä 94-vuotiaanakin yksin kauppareissuille Mäntyharjun keskustaan pienellä Toyotallaan.

Yleinen elintason nousu mahdollisti henkilöauton hankinnan yhä useimmissa perheissä. Matka loma-asunnolle ei ollut enää oman henkilöauton hankkimisen jälkeen yhtä suuri ongelma kuin aiemmin pelkän julkisen liikenteen varassa ollessa. Samoin tieverkoston kehittyminen  syrjäseuduilla mahdollisti rakentamisen syrjäisempiin ja asumattomampiin paikkoihin. Ihmisten talouden nousu näkyi samanaikaisesti monilla eri elämänalueilla.

Meillä oli tuolloin Mosse. Osa matkasta oli todellista rallitietä, mäkistä, mutkaista ja pölyistä. Auto oli aina pakattu ääriään myöten täyteen tavaraa. Siihen aikaa ei ollut turvavöitä. Meidän lasten lisäksi takapenkillä matkusti koiramme Peni. Matkasta muistan jatkuvat kinastelut veljen kanssa. Mökkimatkalla oli yksi mäki, jossa auto hyppäsi ja mahanpohjaa kouraisi.

 Vene – korvaamaton kaveri

Henkilöauton hankkiminen ei ratkaissut sujuvaa mökkimatkaa. Kesäasuntoja rakennettiin saariin. Teitä ei välttämättä  ollut alunperinkään kaikille mökkitonteille, joten vene säilyi tärkeässä roolissa.

Aluksi saareen soudettiin kyläkaupan rannasta, autoa ei ollut ja matkat Helsingistä tehtiin bussilla. Myöhemmin auto jätettiin kaupalle ja soudettiin. Pieni perämoottori hankittiin 1964 helpottamaan kuljetuksia ja kauppamatkoja. 1975 rakennettiin tie, jota pääsi lähelle saarta, vain pieni venematka jäi soudettavaksi. (Pöllinsaari)

Mäntyharju tuntui vanhemmistani paikalta, johon voisi juurtua. He ostivat pienen mökkitontin Domandereilta, Pyhäveden rannasta. Muistan elävästi vieläkin sen, kun menimme katsomaan tonttia, johon ei ollut tietä. Aarnelle oli puinen soutuvene, jonka perässä oli pieni moottori. Puksuttelimme katsomaan tonttia, joka tuntui olevan lapsen näkökulmasta todella kaukana. Lopulta pääsimme perille paikkaan, joka oli täysin umpimetsää. Silloin en vielä tiennyt sitä, että myös omat juureni tulisivat kasvamaan siihen paikkaan lujemmin kuin olisin osannut koskaan kuvitella.