Ei siellä sydänmaassa kukaan niin sitä metsästystä vahtinut. (Oiva Pyy)

Metsäriistan pyynti oli yleistä. Syksyisin pyydettiin oravia niiden nahkojen takia, jotka menivät hyvin kaupaksi. Hilja Jauhiainen muistaa olleensa isänsä kanssa oravajahdissa, vaikkei oikein tykännyt koko ampumatouhusta. Hiljan piti pitää vahtia ja katsoa, näkyikö puussa liikettä.

Mutta isä ei osannut nylkeä niitä nahkoja niin, että ne olisivat kelvanneet turkiksi. Äiti hoitikin sen homman ja illalla nyljetyt nahat viriteltiin kuivumaan.

Keväällä pyydettiin metsoja ja teeriä kotipihojen lähikoivikoista ja jänispaistia oli siihen aikaan usein pöydässä. Myös hirviä pyydettiin. Ennen sotia ne olivat vapaata riistaa eli ”ei kenenkään omaisuutta”. Mäntyharjuun asioille mentäessä saatettiin vallesmannillekin viedä pala hirvipaistia tuliaisena.

Oiva Pyy muisteli hirvenpeijaisia:

Minä olin sitten myöhemmin hirviporukan mukana, tuolla Laivolahdessa siellä, mut että olihan niillä aina konjakkia, jonka otti sen kunniaks. Ja siiten ol sen päätteksi sil viisii niin kuin peijaset siellä jossakin talossa, mihin oli sitten käsketty kaikki maanvuokraajat ja tuota semmoset tutut. Ja jahtimiehet korvas sen sitten ja kustansi. Oli tehty keittoa ja muutakin ruokaa ja vähän olutta oli ja sitten viimeseks oli tämmöstä poolia tehty. Toisessa oli alkoholia ja toisessa ei. Sai siitä valita sitten mitä halus. Jollakin oli sitten vielä taskussa, mistä ottivat.

Karhunkaato

Vanhempina aikoina oli metsissä liikkunut myös karhuja, susia sekä ilveksiä. Perimätiedon mukaan Partsimaalla eli 1800-luvulla tunnettuja karhunkaatajia, kuten Jussi Valle, joka tappoi kahdeksantoista karhua Tervarummun alueella. Viimeinen karhu ammuttiin Tervarummussa ilmeisesti vuonna 1916 ja mukana kaadossa olivat paikkakunnan silmäätekevät.

Se oli, niin kuin nykyäänkin, arvokkaampi metsästys. Se oli vähän niin kuin arvokkaampien ihmisten asia. Se oli ollut tässä viimeisessä ajossa mukana tämä vuorineuvos Elving, joka oli tämän Voikkaan tehtaan johtaja. (Jaakko Outinen)

Ennen vanhaan karhun tappoon liittyi tarkat rituaalit. Metsästäjät naamioivat karhun kuoleman sen omaksi viaksi laulaen ”kaaduit itse kantapäiltäs”. Näin metsästäjät yrittivät välttää muiden karhujen ja metsänhaltijan koston. Samasta syystä järjestettiin myös komeat karhunpeijaiset, jotka muistuttivat ihmisten hautajaisia. Näin osoitettiin, että karhua kunnioitettiin kuten ihmistä.

Karhunpeijaisissa oli paikalla koko kylä. Partsimaalla peijaisia on järjestetty ainakin Valtolassa, Ukkolassa ja Kääpälän kylässä. Siellä syötiin karhunsoppaa, juotiin ja tanssittiin yökaudet matkien karhun erilaisia liikkeitä. Peijaisten jälkeen karhun kallot kuljetettiin Mäntyharjun Korpijärven pienelle Karhunpääsaarelle ja ripustettiin petäjien oksille. Vielä 1900-luvun alussa oli petäjän oksassa nähty karhunkallo.