Kevyemmän ajanvietteen lisäksi kesät olivat täynnä työläämpiä askareita. Kesäpaikassa vietettiin yleensä lyhyitä vierailuita lukuun ottamatta koko kesä. Kaupungista saatettiin lähteä jo toukokuussa järvien ollessa vielä jäässä ja takaisin palattiin ehkä vasta syksyn sadon kypsyttyä.

Muutto kaupungista maalle kesänviettoon ei merkinnyt arkisten askareiden vähentymistä. Päinvastoin ruuan laitto, astioiden pesu ja muut kodin askareet täytyi hoitaa usein kaupunkiasuntoa vaatimattomammissa oloissa. Näistä puuhista vastasivat pääasiassa perheiden äidit ja tyttäret palkollisten avustamina. Miehet kantoivat kortensa kekoon esimerkiksi puita pilkkomalla, veneen kunnostuksella tai kasvimaan kuokinnalla. Myös veneellä tehtävät kauppamatkat ja kalastus olivat usein miesväen vastuualuetta.

Ruoaksi oli usein itse pyydettyä kalaa ja omasta kasvimaasta nostettuja vihanneksia. Mansikoita syötiin paljon, Jylhässä jopa kolmesti päivässä. Maitokannu vietiin aamuisin ja iltaisin läheiseen maataloon täytettäväksi ja säilytettiin kaivossa. Maidosta tehtiin myös viiliä aamu- ja iltapalalle. Kauppamatkoille lähdettiin harvoin eivätkä helposti pilaantuvat ruokatarpeet selviytyneet usein pitkistä venematkoista.

Valaistuksena toimivat öljylamput ja kynttilät, uunit lämmittivät korkeintaan muutamaa kamaria ja ruoka valmistettiin puuhellalla keittiössä. Vedet kannettiin kaivosta tai järvestä ja pyykit pestiin rantakallioilla tai saunassa ja huuhdeltiin soutuveneestä käsin. Huviloiden monet askareet opettivat kaupunkilaislapset jo pienestä pitäen ymmärtämään maatilan arkea. Vedenkanto ja rikkaruohojen kitkeminen olivat yleisimpiä nuoremmillekin lapsille sopivia arkiaskareita. Oman pihapiirin töiden lisäksi kesäasukkaat osallistuivat muun muassa lähitilojen heinän korjuuseen ja viljanpuintiin.

Kesäruokaa

Huviloiden kasvimailla viljeltiin tietysti perunaa, hernettä, papuja, porkkanaa ja punajuurta, mutta myös erilaisia salaatteja, persiljaa, pinaattia ja kukkia. Pihoilla kasvoi myös erilaisia marjapensaita ja omenapuita. Kesän lopuksi aherrettiin monen päivän ajan, jotta kaikki kesän antimet saatiin talteen talvea varten. Sadonkorjuu oli usein erityisesti perheen lasten mieleen. Rauhalassa kerättiin vihannesten ja juuresten lisäksi suuria kimppuja kehäkukkia, hajuherneitä ja erilaisia krasseja kaupunkiin vietäväksi. Joillakin huviloilla viljeltiin pienemmillä tai suuremmilla peltotilkuilla ruista ja vehnää kotitarpeiksi.Harjulassa myös viljan puinti tapahtui omassa pihapiirissä. Herneitä, papuja ja pinaattia kuivattiin talven varalle. Porkkanat, sipulit ja punajuuret nostettiin maasta.

Sienestämässä ja marjassa käytiin yhä pidempien matkojen päässä vanhojen paikkojen jäädessä lisääntyvän kesäasutuksen jalkoihin. Marjoja syötiin tuoreina ja säilöttiin keittämällä hilloksi tai mehuksi. Sienet kuivattiin tai keitettiin ja suolattiin. Syksyllä muuttokuormassa kulki kaupunkiin saaveittain suolasieniä ja puolukoita sekä purkki- ja pullokaupalla mustikoita, omenoita ja viinimarjoja.

Syksyn tullen huvilat hiljenivät asukkaiden palatessa kaupunkiin. Kesäpaikka säilyi kuitenkin mielessä myös kaupungin vilskeessä. Selma Saarinen suri menetettyä syksyn satoa vuonna 1901:

Minun on ollut hyvin ikävä Pulkanrantaa nyt, kun sää on jatkuvasti ollut ihana. Minä olen mielessäni nähnyt ne monet rouskut, jotka menevät hukkaan, kun emme ole keräämässä niitä.

Pulkanrannan emäntä kirjoitti kirjeessä tyttärelleen kesäpaikan kasvimaan kuntoonlaittamisesta:

Huviloiden apuväki

Muistelmista ja kirjeistä löytyy useita mainintoja lastenhoitajista, palvelijattarista ja aputytöistä, jotka aiemmin olivat olennainen osa kesänviettoa. Erityisen paljon apua tarvittiin ruoanlaitossa ja tiskauksessa. Näihin töihin palkattiin mieluiten paikallinen apulainen, joka avusti perheen emäntää arjen pyörityksessä koko kesän. Apulaiset työskentelivät huviloilla monena kesänä ja kiintymys puolin ja toisin oli suuri. Lastenhoitaja asui yleensä perheen luona kaupungissa ja kulki perheen lasten mukana.

Vuosisadan alussa Kesärannassa työskenteli niin keittäjä, apulainen kuin lastenhoitajakin. Huvilan emäntä Anna Ruuth ei osallistunut taloudenhoitoon toisin kuin seuraava sukupolvi 30-luvulta eteenpäin. Taloustyö oli ruumiillista ja rankkaa. Kesärannan pitkäaikaisin apulainen Maria Paasonen, tai Mari-täti, kuten lapset hänet tunsivat, väitti kasvaneensa köyryksi huuhdottuaan tuntitolkulla herrasväen pyykkejä veneestä käsin järvivedessä.

Myös kotieläinten hoito kuului apulaisten tehtäviin. Huviloilla saatettiin pitää läheisistä maataloista saatuja tai lainattuja eläimiä kotitarpeiksi. Kanojen hoito ei vaatinut suurta työtä ja munien etsintä ilahdutti myös lapsia. Suurta riemua tuottivat myös ”nököt” eli kasvattiporsaat, jotka teurastettiin kesän lopuksi. Tällöin apuvoimaa tarvittiin niin itse teurastukseen kuin lihan säilöntäänkin.

Kotiapulaisia meillä oli Kärjessä 30-luvulla, tosin vain yksi kerrallaan. Heille tuotti joskus viikkokin ymmärtää paikallista murretta. Äitini oli sitä mieltä, että Mäntyharjun alkuperäisasukas saattoi huvitella muualta tulleen kanssa tekaisemalla omia sanoja, joita ei ollutkaan, muisteli Kallalahden huvilayhdyskunnan kesäasukas lapsuuden kesiä.

Myös miespuolista työvoimaa tarvittiin huviloilla, erityisesti perheen miesväen joutuessa jäämään kesäksi kaupunkiin. Huviloille palkattiin työmiehiä niin suuria, kuten puiden kaatoa ja tientekoa, kuin pienempiäkin töitä varten. Apuvoimana toimineet miehet palkattiin yleensä vain yhtä urakkaa varten.